Iska Warran -konferenssi 2018

Tämänvuotisen tapahtuman teemana on vaikuttaminen ja osallisuus, jota lähestytään koulutuksen näkökulmasta. Luvassa on myös verkoston vuotuinen Somalialainen ilta.

PERJANTAIN TEEMANA ON KOULUTUS klo 9-16 | ILTAOHJELMA klo 18-22 

LAUANTAI TEEMANA OVAT NUORET JA VAIKUTTAMINEN klo 9:30-15:30

Kulttuurikeskus Caisa | Kaikukatu 4, 00530 Helsinki

 

Jo kolmatta kertaa järjestettävä valtakunnallinen Iska Warran – somalialaiset Suomessa -konferenssi kokoaa asiantuntijat eri sektoreilta, somaliyhteisön ja muut asiasta kiinnostuneet pohtimaan, mitä Suomen somalialaisille kuuluu vuonna 2018. Tämänvuotisen tapahtuman teemana on vaikuttaminen ja osallisuus, jota lähestytään erityisesti koulutuksen näkökulmasta. Kaksipäiväisen konferenssin tavoitteena on analysoida somalitaustaisten osallisuutta koulutuksessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa sekä pohtia yhdessä tulevaa.

Perjantaina keskitytään koulutukseen ja keskustellaan muun muassa oman polun löytämisestä yhteiskunnan täysipainoiseksi jäseneksi sekä aktiivisesta kansalaisuudesta. Lauantain teemoja ovat nuoret ja vaikuttaminen.

Konferenssin pääpuhuja on Siirtolaisuusinstituutin erikoistutkija Maili Malin, joka esittää alustavia tutkimustuloksia somalitaustaisten koulutuspoluista ja työmarkkina-asemasta Suomessa. Lisäksi perjantain puhujina ovat muun muassa erityisasiantuntija Anne Alitolppa-Niitamo Kotouttamisen osaamiskeskuksesta, erityisasiantuntija Päivi Lyhykäinen Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:sta sekä Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen asiantuntija Nina Onufriew. Paneelikeskusteluun osallistuu mm. vapaa kirjoittaja Maryan Abdulkarim.

Lauantaina ohjelmassa on poliitikkojen paneelikeskustelu vaikuttamismahdollisuuksista ja oman polun löytymisestä. Puhujina ovat mm. Suomen Somalia-verkoston Impact Academyn ja Suomen muslimiopiskelijoiden verkoston nuoret. Konferenssissa keskustellaan myös järjestöjen tärkeästä asemasta julkista sektoria täydentävänä tahona.

Tutustu koko ohjelmaan täällä!

 

Perjantai-iltana luvassa on verkoston vuotuinen Somalialainen ilta, jossa esiintyvät somalitaustaiset artistit ja muusikot, ja tarjolla on myös perinteistä somalialaista ruokaa. Ilta järjestetään yhteistyössä verkoston jäsenjärjestön Badbaado ry:n kanssa.

 

Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. 

Konferenssin puheenvuorot pidetään suomeksi.

Järjestäjät toivottavat toimittajat tervetulleiksi osallistumaan konferenssiin. Pyydämme median edustajia ottamaan yhteyttä Bostio Moalimiin.

 

Osallistumismaksut:

KONFERENSSI
Perjantai 10€, opiskelijoille maksuton
Lauantai maksuton

SOMALIALAINEN ILTA (perjantai-ilta)
Konferenssiin osallistujille 10 € (norm. 20 €)

TUKILIPUT, SOMALIALAINEN ILTA 25€ / 50€

 

Lisätietoja:

bostio.moalim (at) somaliaverkosto.fi

+358 44 735 7563

Konferenssin ohjelma löytyy täältä

 

Lisätietoja:

Bostio Moalim
bostio.moalim (at) somaliaverkosto.fi
+358 44 735 7563