Kuva: Tatu Hiltunen

Rauha on kaikkien oikeus ja yhteiskunnan kehitys lähtee rauhasta. Mielestäni rauhaa voidaan tavoitella vahvistamalla ihmisten osallisuutta. Siksipä kehitysjärjestöillä on iso rooli demokraatista yhteiskuntaa ja rauhanrakentamista alueilla missä rauha on hauras tai olematon. Nämä järjestöt edistävät rauhantyötä monilla tasoilla kyläyhteisöistä poliittisiin päättäjiin.

Kehitysyhteistyön avulla voidaan tuoda paikalliset ihmiset mukaan yhteisiin toimintoihin, joka edesauttaa rauhan tai vankan yhteiskunnan rakentamisessa. On hyvin tärkeää vahvistaa paikallisten ihmisten selviytymismekanismia. Siksi ulkomaisten järjestöjen on tehtävä vahvaa yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa. Molempien osaamisen avulla voidaan rakentaa toimivaa ja vahvaa yhteistyötä, joka mahdollistaa yhteisten tavoitteeseen pääsemiseen. Tämä on myös tärkeä kestävän rauhan kannalta, kun paikalliset toimijat ja yhteisö otetaan mukaan rauhallisen yhteiselon rakentamisessa. 

Olen itse päässyt mukaan seuraamaan tälläistä vahvaa yhteistyötä Suomen Somalia-verkoston toteuttamissa kehitysyhteistyöhankkeissa yhdessä jäsenjärjestöjensä ja paikallisten toimijoiden kanssa. Näiden hankkeiden ytimessä on synnyttää yhteistyötä Somaliassa eri alueiden toimijoiden välillä, samalla vahvistaen kansalaisyhteiskuntaa ja siten edistää rauhaa ja yhteiskunnallista vakautta.

Somalian kannalta kansalaisyhteiskunta on laaja joukko hyvin erilaisia toimijoita. Näihin kuuluu muun muassa nykyaikaisia kansalaisjärjestöjä, eri alojen ammattiliittoja sekä pieniä yhteisö pohjaisia ryhmiä. Lisäksi klaanien edustajat ovat osaa tätä, vaikka kansalaisyhteiskunnan määritelmässä ei huomioida mukaan.

Somalialainen kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat tehneet töitä rauhanarvojen edistämisessä. Tämä työ on haasteellinen Somalian kaltaisessa maassa, sillä maa on epäyhtenäinen. Epäyhtenäisyys vaikeuttaa kansalais keskustelujen aikaan saantia. Siksipä siltojen rakentaminen eri klaanien ja alueiden välillä on tärkeää. On hyvä saada näiden ryhmien välillä dialogiaa, sovittelua ja sovintoja. Tämä on haasteellinen, mutta monen vuoden kovalla työllä voi tapahtua edistystä.

Siksipä on ollut kivaa seurata Suomen Somalia-verkoston kehitysyhteistyöhankkeita ja niiden vaikutusta alueilla missä ne toimii. Verkoston vahvuutena ovat nämä yhteishankkeet. Tämä innovatiivinen yhteistyömalli vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa hanke alueilla ja Suomessa, luo verkostoja ja edistää rauhaa ja vakautta. Yhteishankemalli on myös saanut tunnustusta hankkeiden päärahoittajalta, Suomen ulkoministeriöltä, ja se on herättänyt laajaa kiinnostusta järjestöjen keskuudessa. Lisäksi näiden yhteishankemallien avulla on saatu eri alueet tekemään yhteistyötä ja näin ollen mahdollistaen dialogiaa heidän välillä. Tämä on iso positiivinen asia kansalaisyhteiskunnan vahvistamisessa sekä rauhan ja vakauden edistämisessä.

Toinen Suomen somalialainen toimija mitä haluaisin nostaa esiin on toimittaja Wali Hashin Cafis -anteeksiantokampanja, joka käynnistyi vuonna 2017. Somalialaiset ovat kyllästyneet sotaan ja kurjuuteen ja pohtivat olisiko aika antaa anteeksi vääryydet. Kampanjan suosio oli yllättäyt ja anteeksianto päivästä 28 kesäkuutta tuli virallinen juhlapäivä Somaliassa.

Uskon, että tämän kaltaisten kampanjoiden ja yhteishankemallien avulla voidaan saada aikaan sysäystä parempaan suuntaan Somalian 30 vuotta kestäneessä konfliktissa. Lisäksi kansalaisyhteiskunnan työtä helpottaa somalialaisten vahva tahto saavuttaa rauhaa.

 

Bostio Moalim

 

 

 

 

Monipuolisen hyötykasvin moringan siementen keruuta.

 

Kuuman ja kuivan ilmaston Somaliassa luonto on alttiina niin luonnonvoimien kuin ihmistoiminnan, kuten puuhiilen tuotannon, aiheuttamalle maaperän kulumiselle. Pahimmillaan maaperän kuluminen ja metsäkato voivat johtaa aavikoitumiseen. Tämä on huomattu Suomen Somalia-verkoston Sahansaho- ja Ramaad-hankkeiden paikkakunnilla. Tästä syystä verkoston ympäristöhankkeissa keskeisessä roolissa ovatkin puut.  

 

Puita istuttamalla, ihmisten ympäristötietoisuutta lisäämällä sekä maaperää säästävien ja parantavien viljelytekniikoiden avulla voidaan kohentaa ympäristön tilaa, parantaa ruokaturvaa ja helpottaa ilmastonmuutoksen aiheuttamiin sään ääri-ilmiöihin sopeutumista.  

 

Istutettavia puulajeja valittaessa on tärkeää huomioida niiden soveltuvuus paikallisiin olosuhteisiin. Peltometsäviljelystä kiinnostuneille oleellista on myös puulajien soveltuvuus tähän viljelytapaan. Verkoston hankkeissa on valittu kasvatettaviksi ja istutettaviksi kotoperäisiä ja muutoin paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneita puulajeja. Luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ja turvaamiseksi on tärkeää kasvattaa useita erilaisia ja eri käyttötarkoituksiin sopivia lajeja, sen sijaan, että esimerkiksi valittaisiin vain yksi tai kaksi lajia “kaikkein kestävintä sorttia”.  

 

Paikallisia siemenpankkeja 

 

Verkoston ympäristöhankkeiden alkaessa puunsiementen saatavuus hankealueilla oli vähäistä. Laadukkaiden siementen saatavuuden turvaamiseksi ensimmäiset siemenet siemenpankkien pohjaksi tulivat hankkeelle lahjoituksena World Agroforestry Centre ICRAF:ilta. Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja hankkeiden tulosten kestävyyden takaamiseksi kullekin hankealueelle on perustettu paikallinen siemenpankki. Siemenpankkeihin kerätään ja varastoidaan paikallisesti tärkeimpien puulajien siemeniä. Siemenpankkeja ylläpidetään paikallisissa ympäristökeskuksissa, joissa myös kasvatetaan puuntaimia ja tarjotaan tietoa puista, peltometsäviljelystä ja ympäristönsuojelusta yleisesti.  

 

Verkoston ympäristöhankkeet toimivat yhteensä kuudella eri paikkakunnalla laajalla maantieteellisellä alueella, joten kunkin paikkakunnan ympäristökeskukset ovat valinneet omilla alueillaan tärkeimmät puulajit, joihin heidän siemenpankkinsa perustuuEsimerkiksi Etelä-Somaliassa on maan hedelmällisintä aluetta maanviljelyyn, kun taas maan keskiosissa on kuivempaa. Ympäristökeskusten taimitarhat ovat myös hyvää testimaaperää uusien lajien kasvattamisen kokeiluun.  

 

Vuoden 2019 lopulla Ramaad-hankkeen ympäristökeskusten hanketyöntekijät kokoontuivat yhteiseen tapaamiseen Gurieliin, jossa ohjelmassa oli myös hankkeen teknisen asiantuntijan Badal Hassanin pitämä koulutus siemenpankkien ylläpidosta. Koulutus käsitteli siementen varastointiin liittyviä asioita, kuten sopivia säilytysolosuhteita ja kokoelman lajikkeiden merkitsemistä, ja myös kokoelmasta viljelykäyttöön otettavien siementen käsittelyä. Ympäristökeskukset välittävät siemenpankkien toiminnasta saatua kokemusta ja tietoa myös eteenpäin, esimerkiksi kouluttamalla vapaaehtoisia siementen keräämiseen.  

 

Ympäristökeskuksella kasvatettuja puuntaimia. Taimien kasvatuksessa hyödynnetään kierrätysmateriaaleja, kuten käytettyjä muovipulloja.  

 

Puista lukuisia hyötyjä 

 

Kerätyistä siemenistä sekä puista otetuista pistokkaista kasvatetaan ympäristökeskuksilla puuntaimia. Taimet istutetaan hankepaikkakunnilla ja niitä ympäröivissä kylissä julkisille paikoille, kotitalouksiin ja pienviljelijöiden viljelyksille.  

 

Maaperän kulumisen estämisessä puusto on erityisen tärkeää, sillä puut pitävät maaperää paikallaan estämällä maa-ainesta kulkeutumasta tuulen ja sateiden mukana. Puut myös parantavat maaperän hedelmällisyyttä, puhdistavat ilmaa, tarjoavat suojaa paahteelta ja vähentävät ilmassa olevan hiekkapölyn määrää kuivilla ja kuumilla alueilla. 

 

Maatalous, ja etenkin karjatalous, on Somalian pääelinkeino. Eläinten rehu saadaan käytännössä kokonaan puista ja pensaista. Peltometsäviljelyssä eli kasvattamalla samalla alueella sekä puita että viljelykasveja saadaan samalla alueella tuotettua rehua eläimille, hedelmiä ja muita puista saatavia hyödykkeitä, kuten aromaattisia pihkoja, sekä viljelykasveja. Puut sitovat kosteutta ja parantavat viljelymaan laatua ja tarjoavat viljelykasvien lisäksi kaivattua varjoa myös pensaille, heinille ja ruohoille. Puiden siementen ja taimien saatavuus vaikuttaa lukuisalla tavoilla ruokaturvaan, toimeentuloon ja ihmisten hyvinvointiin Somaliassa. 

 

 

 

Osallistuin Impact Academyyn syksyllä 2019. Impact Academyyn hakiessa olin vähän hukassa sen suhteen, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Viimeistelin gradua ja ajattelin siirtymistä työelämään, mutta en tiennyt vielä, minkä aihealueiden parissa haluaisin tehdä töitä. Toivoinkin Impact Academyyn osallistumisen selventävän omaa suuntaa ja tutustuttavan käytännössä vaikuttamisen tapoihin. Vaikka olin opiskellut yhteiskuntatieteitä, tunsin vaikuttamisen maailmaa lähinnä teoreettisesti.

 

Syksyn aikana osallistuin monenlaisiin tapaamisiin, jotka oli järjestetty syksyn osallistujien mielenkiintoa vastaavaksi. Silmiä avaavaa oli mennä mukaan myös niihin tapaamisiin, joita ei itse alun perin pitänyt omaa alaa vastaavana. Samalla myös ajatukset mahdollisista työtehtävistä ja siitä, mihin omalla koulutuksella pystyy, laajenivat. Tärkeä osa Impact Academya on myös vapaaehtoistoiminta, jonka ansiosta pääsin mukaan suunnittelemaan Suomen Somalia-verkoston uuden kehitysyhteistyöhankkeen hankehakemusta.

 

Muistan vieläkin mentoroinnin ja unelmatyöpajan oivallukset esimerkiksi siitä, että jokainen tekee vaikuttamistyötä omalla tavallaan. Mentoroinnin aikana oppi myös, että jokaisella on oma polkunsa siihen, mitä haluaa tehdä. Vaikka ei aluksi tietäisi mihin suuntaan on menossa, se voi tarkentua myös matkan aikana. Tärkeintä on tehdä sitä, mistä pitää, ja mikä tuntuu sillä hetkellä oikealta. Impact Academyn ryhmähenki tuki uusien oivallusten tekemistä ja avointa keskustelua tapaamiskerroilla.

 

Kaiken kaikkiaan Impact Academy toi oivalluksia juuri niillä alueilla, joiden takia olin hakenut mukaan alun perin. Niin sanottu oma suunta selkeni vähitellen ja opin sanoittamaan tarkemmin omia mielenkiinnon kohteita ja osaamista. Ymmärrys käytännön tavoista vaikuttaa kasvoi ja tästä on ollut hyötyä esimerkiksi muissa vapaaehtoistöissä ja niiden suunnittelussa myös Impact Academyn jälkeen. Suosittelen kaikille lämpimästi Impact Acdemyyn hakemista!

 

Anna Veirto
Kirjoittaja osallistui Impact Academyyn syksyllä 2019.

 

 

 

Rituaalit, ihmissuhteet ja rajoitukset. Näitä painottaa kirjailija Taiye Selasi kuvaillessaan TedTalk-videollaan ihmisen minuuden ulottuvuuksia, joiden kautta saamme paremman käsityksen yksilön tarinasta kuin sitomalla sen tiukasti kotimaakäsitteeseen. ”Mistä olet kotoisin?” onkin kysymyksenä mielenkiintoinen. Kuten Taiye Selasi arvioi, tämän kysymyksen taustalla voivat olla mitä erilaisemmat motiivit. Joku voi olla vilpittömän utelias ymmärtämään paremmin toisia kulttuureita, toinen taas arvioi sinua sen perusteella, minkä kerrot kotimaaksesi. Onkin hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä vastaus tähän kysymykseen tuo kuulijalleen.  

 

”Mistä olet kotoisin?” -kysymyksen taustalla vaikuttavat oletukset tuovat omat piirteensä kommunikaatiotilanteeseen. Jos haluaa aidosti kuulla, mistä olen kotoisin, tulisi suomalaisen kotikaupunkini kelvata vastaukseksi. Voisin lisätä lähisukuni tulevan Itä-Suomesta, Savosta ja Etelä-Karjalasta. Jos kertoisin vain nämä enkä enempää, kuulija voisi tyytyä siihen. Pitäisikin olla kertojasta kiinni, kuinka haluaa tuoda itseään esiin; mikä on luonteva tapa korostaa minuutta.  

 

Monesti kerron myös toisen vanhempani kotimaan, sillä se on aukottomasti osa identiteettiäni ja elämäntarinaaniOlen kuitenkin huomannut, että tämä lisäys toimii usein muullakin tavoin kuin vain mielenkiintoisena anekdoottina itsestäniTuntuu, että käytän sitä joskus ”selityksenä, jota kuvittelen kuulijan kaivanneen kysymykselleen. Tämän huomaa siitä, kuinka monta kertaa elämässäni olen muotoillut lauseen: ”Olen Suomesta, mutta minun (toinen vanhempani) on kotoisin…  

 

Jos kysymme kotimaasta vain saadaksemme selvyyden toisen ulkonäöstä, olemme toimineet korostamalla stereotyyppisiä käsityksiä siitä, minkälaisilta tiettyjen kansalaisuuksien edustajien tulisi näyttää. Jos taas kysymme uskoen saavamme hyvän kuvan toisen identiteetistä, jäämme melko ohuiden mielikuvien varaan. Ja tästähän monet ovat aidosti kiinnostuneita kotimaasta kysyessään – ehkäpä holettavat saavansa kattavan yleiskuvan siitä, minkälaisista kulttuurisista, sosiaalisista ja maantieteellisistä kokemuksista toisen identiteetti on punoutunut. Tähän tulisi lisätä, että on mahdollisesti punoutunut – monien muiden vuosien myötä kertyneiden rituaalien ja ihmissuhteiden sekä rajoitteiden myötä. 

 

Mahdollisuus onkin hyvä pitää mielessä. Joku voi olla syntyjään vaalea suomalainen, kuten muuan ystäväni on. Hän on kuitenkin vanhempiensa töiden vuoksi asunut valtaosan lapsuudestaan eri maissa. Hänen lapsuudenkokemuksensa määrittivät sen, mikä hänelle oli normaalia. Hän esimerkiksi oppi englannin niin hyvin, että kokee sen usein itselleen mukavammaksi asiointi-kieleksi kuin suomen. Jos kysyy, mistä hän on kotoisin ja tyytyy vastaukseen Suomesta hänen synnyinmaanaan, jää hyvin vaillinainen käsitysiitä, minkälaisista palasista hänen kokemusmaailmansa ja minäkuvansa rakentuvat. 

 

Paikallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemus identiteetin rakentajana 

 

On hyvä arvioida, millaisissa tilanteissa kysyy toisen kotimaata ja mitä oikeastaan vastaukselta odottaa. Vahvistaako toiminnallaan kenties kulttuurisia stereotypioita? Minulta on esimerkiksi udeltu ”juuriani” tilanteessa, johon en kokenut kysymyksen sopivan. Olin tullut kuulemaan eräästä työpaikasta, mutta heti kahvipöydän ääreen istuttuamme huomion keskipisteenä olikin ulkonäköni. Muistan tilanteen tuntuneen kiusalliselta, sillä olin varautunut aloittamaan keskustelun työnkuvasta ja siihen liittyvistä käytännön asioista. Kiusallisuuden tunne liittyi siihen, että ”tavallisesta suomalaisesta” poikkeavaa ulkonäköäni korostettiin heti kättelyssä, vaikkei se millään tavalla liittynyt käsitteillä olevaan asiaan. 

 

Toisen kotimaasta kysyminen voi toki joissain tapauksissa olla aivan luonteva keskustelunavaus, kuten vaikkapa kulttuurienvälistä vaihtoa painottavissa tapahtumissa. Jos on aidosti kiinnostunut kuulemaan, millaisesta taustasta toinen tulee, voisi kuitenkin vielä Taiye Selasin tavoin jatkaa kysyen: ”Where are you a local?” Toisin sanoen, millaisissa paikoissa ja tilanteissa ihminen tuntee olonsa kotoisaksi. Mitkä ovat ne rituaalit ja ihmissuhteet, joista ihmisen sydämeen syttyy kodin lämmöstä viestivä voimakas yhteenkuuluvuuden tunne? Voisi esimerkiksi kysyä, minkälainen elämäntapa on toiselle kodinomaisella tavalla tuttuOliko lapsuudessa enemmän luonnonrauhaa vai kaupungin hälinää? Millä kielellä hänen on luontevinta keskustella? Minkälaiset hajut ja maut keittiössä synnyttävät kodin kaipuun? Missä maailmankolkissa – ei vain maissa, vaan tietyissä paikoissa, kuten kaupungeissa tai kylissä – hän sulautuu ympäristöönsä uiden kuin kala vedessä? Toisaalta ei ole varmaatunteeko joku oloaan täysin kotoisaksi siellä, mistä löytyvät omat niin kutsutut kotimaajuuret. Tähän liittyy rajoitteiden ulottuvuus. Mitkä ovat estäneet tai juuri nyt estävät yksilöä olemasta täysin kotonaan? Taustalla voivat olla esimerkiksi rakenteellinen rasismi, ahdasrajaiset sosiaaliset roolit tai syrjivä politiikka, joka estää tiettyjä ihmisryhmiä toteuttamasta heille kuuluvia ihmisoikeuksia.  

 

Näitä ei tietenkään ensi tapaamisella tarvitse udella ja kertoa vastoin tahtoa, mutta kysymykset osoittavat, kuinka ahdasrajainen valtion käsite voi olla toisen taustaa ja identiteettiä kuvailtaessa. Kotimaa voi kertoa paljon, mutta paljon se voi myös jättää sanomatta. Mihmiset olemme eläneet tällä planeetalla kauan ennen modernin kansallisvaltion syntyä. Kuten Taiye Selasi ilmaisee, kokemukset tekevät meille kodinpainottamalla paikallisuuden tunnetta ja yhteenkuuluvuuden kokemuksia pelkän synnyinmaasijaan opimme paremmin ymmärtämään toisiamme. 

 

-Tanja 

 Kirjoittaja opiskelee globalisaatiota käsitteleviä kysymyksiä Tampereen yliopistolla. Hän osallistuu Suomen Somalia-verkoston Impact Academyyn keväällä 2020. 

 

 

 

 

Suomen Somalia-verkosto toteutti syksyn 2019 aikana keskustelutilaisuuksista ja haastatteluista koostuneen Dialogiprosessi-hankkeen. Sen tarkoituksena oli tuoda diasporien jäseniä yhteen ja kartoittaa heidän näkemyksiään diasporien mahdollisuuksista osallistua taustamaidensa rauhan rakentamiseen ja jälleenrakennukseen. Hanke keskittyi Suomen afgaani-, somali-, irakilais- ja syyrialaisdiasporaan, ja sen rahoittajana toimi Euroopan turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto.  

 

Hankkeen puitteissa järjestettiin sekä keskustelutilaisuus afgaanidiasporan nuorten vaikutusmahdollisuuksiin liittyen että Suomen irakilaista ja syyrialaista diasporaan (mukaan luettuna kurdit) käsittelevä keskustelutilaisuus. Lisäksi hanke oli osana suurempaa Euroopan somalidiasporalle suunnattua EUROSOM 2019 –foorumia, jossa keskusteltiin muun muassa diasporaan liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista, naisista muutoksentekijöinä ja nuorten roolista diasporassa. Suomen Somalia-verkoston osana Dialogiprosessia laatima kirjallinen selvityksen Sillanrakentajat – diasporan rooli Somalian ja Afrikan sarven kehityksessä tuloksia esiteltiin EUROSOM:n aikana. Selvitys on luettavissa ja ladattavissa maksutta täällä. 

 

Paneelikeskustelu EUROSOM 2019 -foorumissa. Kuva: Juke Luoma.

 

Keskustelutilaisuudet ja seminaarit olivat antoisia, ja niissä nousivat esille diasporan vastuut niin taustamaata kuin asuinmaatakin kohtaan. 28.10.2019 järjestetyssä Afganistan, nuoret ja vaikuttaminen -keskustelutilaisuudessa korostettiin diasporan vastuuta Afganistanin jälleenrakentamisesta. Diasporan nuorten taitoja pidettiin suuressa arvossa, samaten kuin suomalaista koulutusjärjestelmää, jonka mallin viemisestä Afganistaniin keskusteltiin. Huoli turvallisuustilanteesta nousi kuitenkin esille, ja osa puhujista koki, että maassa tulisi ensin olla rauhallisempaa ennen kuin diasporan nuorten lähtö jälleenrakennustyöhön voi tuottaa hedelmää. Asekaupasta ja sen tyrehdyttämisestä puhuttiin jo heti tilaisuuden alussa ja eräs henkilö painotti, että diasporan edustajien tulisi painostaa ulkovaltoja lopettamaan asekauppa sodan osapuolille.  

 

Afganistan, nuoret ja vaikuttaminen -keskustelutilaisuudessa pohdittiin diasporan roolia Afganistanin jälleenrakentamisessa. 

 

Kaikissa tilaisuuksissa keskusteltiin myös diasporan edustajienerityisesti Suomessa kasvaneiden diasporanuorten, identiteeteistä ja haastavasta asemasta kahden kulttuurin parissa. Tämä oli erityisesti somalidiasporaa puhuttava aihe. Keskustelussa kuvattiin tilanne, jossa somalidiasporan nuoria ei pidetä Suomessa suomalaisina, vaikka he olisivat siellä syntyneet ja kasvaneet, eikä Somaliassa somaleina. Eräs nuori puhuja kiteytti kuitenkin, että hänen mielestään hänen suomalaisuutensa ja somaliuutensa ovat ennen kaikkea rikkaus. Somalidiasporasta puhuttaessa nuoressa sukupolvessa nähtiin yleensäkin paljon toivoa, sillä Suomessa kasvaneet nuoret eivät kanna samaa taakkaa kuin sotaa paenneet vanhempansa.  

 

Kaikissa diasporakeskusteluissa tuli jollakin tapaa esille, etteivät diasporat ole niin homogeenisiä ja yhtenäisiä ryhmittymiä kuin kantaväestö usein luulee. Irakilaista ja syyrialaista diasporaa käsittelevässä tilaisuudessa huomautettiin, että joskus diasporan jäseniä yhdistää ennemmin elämäntilanne ja kohtelu Suomessa kuin lähtömaan kansalaisuus tai yhteinen kieli. Työ- ja kouluttautumismahdollisuuksien parantamista korostettiin. EUROSOM:ssa pyrkimys diasporan yhtenäisyyteen ja yhteistyöhön tuli kuitenkin vahvasti esille, vaikka tekemistä siihen liittyen riittää. Suomen Somalia-verkosto voi olla iloinen siitä, että se edistää juuri tätä päämäärää tuomalla yhteen eri diasporatoimijoita Suomessa ja diaspora- sekä paikallisia toimijoita Somaliassa. 

 

Katri Olkkonen 

Kirjoittaja toimi Dialogiprosessi-hankkeessa vapaaehtoisena

 

 

 

 

Paneelikeskustelijoita EUROSOM 2019 -tapahtumassa. Kuva: Juke Luoma.

”Voimme olla jostain eri mieltä ja silti tehdä töitä yhdessä.” Näin todettiin EUROSOM 2019-foorumissa, joka toi yhteen somalidiasporan edustajia eri Euroopan maista ja suomensomalien parissa työskenteleviä toimijoita. EUROSOM-seminaaritapahtuma järjestettiin 29.–30.11.2019 Helsingissä, ja se piti sisällään diasporan edustajien puheenvuoroja, paneelikeskusteluja, työpajoja ja somalialaisen iltajuhlan. Lisäksi lauantaina järjestettiin yhteistyössä Viestintä- ja kehityssäätiön kanssa somalinkielinen tv-debatti, joka on saanut sosiaalisen median kautta satoja tuhansia katsojia. Seminaarikeskusteluissa puhuttivat muun muassa diasporan yhtenäisyyden tarve, diasporan nuorten vahvuudet ja heidän kohtaamansa haasteet, somalinaiset muutoksentekijöinä sekä diasporan ja Somalian paikallisen väestön väliset suhteet. Myös asuinmaiden työmarkkinoista sekä taiteen, kielen ja kulttuurin roolista Somalian rauhanrakentamisessa puhuttiin. 

 

Jo ensimmäisissä keskusteluissa nousi esille diasporan yhtenäisyyden tarve.  Osallistujia puhutti erityisesti klaaneihin liittyvä problematiikka diasporan keskuudessa. Diasporan nuorissa nähtiin paljon toivoa, sillä heille klaanit eivät enää merkitse yhtä paljon kuin vanhemmille sukupolville. Diasporan nuorilla olevaa koulutusta pidettiin suuressa arvossa. Nuoret kohtaavat asuinmaissaan kuitenkin haasteita esimerkiksi rasismiin ja omaan identiteettiin liittyen. Useampi Suomessa asuva puhuja mainitsi, etteivät he ole suomalaisten mielestä suomalaisia eivätkä Somalian somalien mielestä somaleita. Vaikka somalitaustainen nuori olisi syntynyt, kasvanut ja käynyt koulut Suomessa, kantaväestö ei välttämättä pidä häntä suomalaisena. Eräs nuori nainen kertoi tuskailleensa identiteettikysymysten kanssa pitkään mutta päätyneensä lopulta siihen, että muiden mielipiteistä huolimatta hänellä on kaksi kulttuuria ja se on suuri rikkaus. Hän kertoi kokeneensa rasismia ja kiusaamista koulussa, mutta painotti, ettei niiden tulisi estää itseä tavoittelemasta sitä, mitä elämässä tahtoo tai tarvitsee.  

 

Useampi puhuja mainitsi nuoriin liittyen myös roolimallien tärkeyden. Eräs puhuja painotti, että esimerkiksi somalitaustaisten ja hijabia käyttävien naisten näkeminen muun muassa lääkäreinä tai politiikassa on diasporan tytöille todella tärkeää. Kyseiset huomiot tehtiin somalidiasporan naisia muutoksentekijöinä käsittelevässä keskustelussa, joka oli EUROSOM:n eläväisimpiä paneelikeskusteluja. Siinä korostuivat naisten monet roolit ja vastuut. Paneelissa kuultiin esimerkiksi Suomessa asuvaa suurperheen äitiä, joka opiskeli, työskenteli ja kasvatti lapsiaan samaan aikaan.  

 

Diasporan asuinmaissaan kohtaamien haasteiden lisäksi EUROSOM:ssa puhuttiin diasporan Somaliassa kohtaamista haasteista, kuten Somaliassa asuvien paikallisten epäluulosta diasporaa kohtaan. Diasporan ja Somaliassa asuvien suhteesta keskusteltiin kriittisesti, ja eräs puhuja totesi, että paikan päällä asuvat ovat kokeneet paljon hirveyksiä ja voivat kokea diasporan edustajat jopa ulkopuolisena uhkana. Diasporan edustajat ovat voineet olla Somaliasta kauan poissa tai eivät ehkä ole koskaan käyneetkään siellä. Lisäksi diasporan edustajat eivät välttämättä tule Somaliaan jäädäkseen ja voivat – toisin kuin paikalliset palata – toiseen asuinmaahansa, jos tilanne Somaliassa kiristyy. Näiden epäluottamustekijöiden takia diasporan ja paikallisten välisen dialogin tärkeyttä painotettiin, ja eräs puhuja totesi, ettei aloitteen tulisi aina tulla diasporalta, vaan Somaliassa asuvien paikallisten tulisi myös olla dialogiin valmiita ja tehdä aloite. 

 

Kaiken kaikkiaan kahteen seminaaripäiviin mahtui valtavasti asiaa ja antoisia keskusteluja. Yleisö oli aktiivista ja ajatuksia vaihdettiin sekä paneelikeskustelujen yhteydessä että työpajojen muodossa. Päällimmäisenä seminaaripäivistä jäivät mieleen ihmisten omakohtaiset tarinat ja yhteistyön, hyvien roolimallien sekä dialogin tärkeys. Mitä diasporan sisäiseeyhteistyön, ja diasporan ja Somalian paikallisten asukkaiden väliseedialogiin tulee, Suomen Somalia-verkoston kaltaisille toimijoille vaikuttaa olevan tarvetta. 

 

Katri Olkkonen 

Kirjoittaja toimi vapaehtoisena Dialogiprosessi-hankkeessa syksyn 2019 aikana.

 

 

 

Ilmastonmuutos näkyy ympäri maailmaa – ja myös Helinä Rautavaaran museon ohjelmistossa

 

Ilmastonmuutos koskettaa kaikkia ja sen vaikutukset näkyvät niin meillä Suomessa kuin kehittyvissä maissa ympäri maailmaa. Helinä Rautavaaran museo Espoossa käsittelee ilmastonmuutokseen liittyviä teemoja näyttelyissään ja tapahtumissaan tämän ja ensi vuoden ajan.

Tänä syksynä uusissa tiloissaan kauppakeskus Entressessä Espoossa avautunut Helinä Rautavaaran museo pureutuu ilmastoteemaan ensimmäiseksi Perun Mashco-Pirot Sademetsän kansa -näyttelyn kautta. Mashco-pirot ovat yksi Amazonin alueella elävistä alkuperäiskansoista, jotka elävät vapaaehtoisesti eristyksissä ulkomaailmasta. Lisääntyneet paineet alueen luonnonvarojen käyttöön ovat olleet näille kansoille keskeinen syy vapaaehtoiseen eristäytymiseen. Vuonna 2020 puolestaan museoon on tulossa esille Nepalin, Intian ja Indonesian alkuperäiskansoja käsittelevä valokuvanäyttely.

Vaihtuvien näyttelyiden lisäksi myös museon pysyvää kokoelmanäyttelyä esitellään näyttelyopastuksissa ilmastonäkökulmasta.

– Kokoelmanäyttelyssä on esillä esineistöä ja aineistoa museon kokoelmasta, tällä hetkellä Länsi-Afrikasta, Etelä-Amerikasta, Lähi-Idästä, Intiasta ja Somaliasta. Museolla on tulossa Yhteinen ilmasto -opastuksia, joissa oppaan mukana on myös kokemusasiantuntija. Hänellä on henkilökohtainen kosketus oman sukunsa tai ystäviensä kautta museossa esillä olevaan alueeseen ja sen ilmastokysymyksiin, yleisömanageri Taina Kilpelä kertoo.

Lisäksi museolla tullaan syksyn mittaan viettämään muun muassa kansainvälistä kulutuskriittistä teemapäivää ja tehdään arjen pieniä ilmastotekoja vaatehuoltoon liittyvässä työpajassa.

Kuva: Helinä Rautavaaran museo

Museossa näyttelyvalvojana työskentelevä Hassan Ali kertoo, että ilmastonmuutoksen vaikutukset koettelevat ihmisiä hänen kotiseudullaan Etelä-Somaliassa, joka on maan parasta aluetta maanviljelyyn ja ruuantuotantoon.

– Etelä-Somaliassa viljellään paljon ruokaa, kuten riisiä ja hedelmiä. Alue on muuttunut kuivemmaksi. Tällä hetkellä Somaliassa on sadekausi eikä pahaa kuivuutta, mutta vuosi sitten alueella oli kuivempaa kuin nyt. Kuivuuden takia kotieläimet kuolivat, sillä niille ei ollut tarpeeksi ruohoa ravinnoksi. Siitä seurasi se, ettei ihmisillekään riittänyt ravintoa. Somalian hallitus joutui pyytämään ulkopuolista apua, Ali kertoo.

Museon kokoelmanäyttelyssä esillä oleva Somaliaa esittelevä osasto ei muun kokoelmanäyttelyn tavoin perustu maailmanmatkaaja Helinä Rautavaaran matkoillaan keräämiin mittaviin kokoelmiin. Sen sijaan Somalia-osasto on luotu paljolti yhteistyössä pääkaupunkiseudulla asuvien somalitaustaisten aktiivien kanssa. Näyttelyssä on esillä esimerkiksi Mogadishu ennen ja nyt – kuvia ja runoja kaupungista -videoteos, jonka toteuttamisessa ovat olleet mukana Suomen Somalia-verkoston jäsenjärjestöt Suomi-Somalia Seura ja Vikes.

 

Yhteinen ilmasto -teema Helinä Rautavaaran museossa vuosina 2019-2020. Perun Mashco-Pirot Sademetsän kansa -näyttely esillä 2.2.2020 asti. Siltakatu 11, Espoo.

 

Kaisa Piirilä

 

Tietoa ja tarinoita Somaliasta – Somalia-verkoston lukuvinkit

Haluaisitko tutustua paremmin Somalian ja Somalimaan kulttuuriin ja historiaan? Tai tempautua kotisohvaltasi mukaan Afrikan sarven ihmisten tarinoihin? Entä millaista on somalidiasporan elämä Suomessa? Somalia-verkoston lukuvinkit auttavat näissä kysymyksissä. Tässä esitellyt kirjat ovat pääkaupunkiseudulla saatavilla Helmet-kirjastoista.

Tietokirjat

Ioan M. Lewis: Somalia ja Somalimaa: Kulttuuri, historia ja yhteiskunta

Somalitutkimuksen uranuurtajan Ioan M. Lewisin kirjoittama Somalia ja Somalimaa: Kulttuuri, historia ja yhteiskunta on tiivis, hiukan yli satasivuinen katsaus Somalian alueen yhteiskunnallisiin olosuhteisiin, lähihistoriaan ja vuosikymmeniä jatkuneiden väkivaltaisten tapahtumien syihin ja seurauksiin. Kirjassa esitellään jonkin verran Somalian eri alueiden ihmisten kulttuuria, perinteitä ja elinkeinoja, mutta perusteellisimmin siinä käydään läpi eri klaanien suhteita toisiinsa sekä historian tapahtumia 1800-luvun lopun siirtomaavallasta 2000-luvun yrityksiin saada valtioon aikaiseksi rauha ja toimiva hallinto. Somaliassa asuvilla klaaneilla ja niiden suhteilla toisiinsa on ollut merkittävä vaikutus maan historian tapahtumiin, vaikka eri aikakausina klaanien merkitystä on toisinaan pyritty häivyttämään valtion politiikasta.

Ioan M. Lewis (1930-2014) tutki pitkällä urallaan muun muassa Afrikan sarven aluetta ja islamin ja perinteisten yhteisöjen välisiä suhteita. Marja Tiilikainen kirjoittaa teoksen jälkisanoissa, että Lewis korosti Somaliaa koskevissa analyyseissaan erityisesti sukulaisuuden ja klaanijärjestelmän merkitystä yhteiskunnallisessa ja poliittisessa järjestelmässä ja näki klaanijärjestelmän säilyneen melko muuttumattomana. Toiset tutkijat ovat kritisoineet tätä näkemystä ja esittäneet, että todellisuudessa klaanijärjestelmä on muuttunut muun yhteiskunnallisen muutoksen mukana ja että muut sosiaaliset ja poliittiset järjestelmät olisivat ainakin joillain alueilla olleet klaanijärjestelmää tärkeämpiä.

Lewis myös tukee kirjassa avoimesti Somalimaan itsenäistymistä, mikä aiheutti kirjan ilmestyessä kohun joidenkin Somalian yhtenäisyyttä kannattavien somalien keskuudessa. Somalimaa on julistautunut itsenäiseksi valtioksi, mutta sitä ei ole tunnustettu kansainvälisesti. Kirjassa annetaan tunnustusta Somalimaan kansalaisyhteiskunnasta liikkeelle lähteneelle rauhanprosessille ja hallinnon muodostamiselle, joka toteutui nopeammin ja sujuvammin kuin vastaavat pyrkimykset Somalian puolella.

Yusuf M. Mubarak, Eva Nilsson & Niklas Saxèn: Suomen somalit

Suomen somalit -kirjan tekijäkolmikko Mubarak, Nilsson ja Saxén pyrkivät kirjassaan tekemään tunnetummaksi Suomen yhteen suurimmista kielivähemmistöistä kuuluvien somalien kulttuuria ja elämää. Tutkimusten ja tilastojen lisäksi kirja perustuu 75 Suomessa elävän somalitaustaisen henkilön haastatteluihin, jotka ovat kirjassa keskeisessä osassa. Haastatellut somaliyhteisön jäsenet kertovat omin sanoin saapumisestaan ja sopeutumisestaan Suomeen, jotkut jo 1990-luvulla ja toiset myöhemmin 2000-luvun puolella, sekä arjestaan ja suhteistaan valtaväestöön Suomessa.

Eri aihepiireistä keskustellaan kirjassa laajasti Suomeen muuttamisesta, koulutuksesta ja työnhausta aina juhlaperinteisiin, ruokakulttuuriin ja perhe-elämään asti. Parhaina asioina Suomessa nähdään turvallisuus, terveydenhuolto ja koulutus. Toisaalta vaikea kieli ja vähäiset yhteydet sulkeutuneena näyttäytyvään valtaväestöön tuovat haasteita suomalaisessa yhteiskunnassa elämiseen. Näkemykset Suomesta, suvun kotimaasta ja kahden kulttuurin vaikutuspiirissä elämisestä ovat myös erilaisia riippuen henkilön iästä ja siitä, milloin on muuttanut Suomeen vai onko syntynyt täällä. Esimerkiksi kokemukset työnhausta tai ystävyyssuhteiden solmimisesta valtaväestöön kuuluvien kanssa eroavat haastateltujen kesken. Vaikka yhteisöllä onkin omat yhdistävät asiansa, ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä – ja myös toivoisivat voivansa olla julkisuudessa yksilöitä koko yhteisönsä edustajan sijaan. “Kaikki sormet ovat eripituisia, vaikka ovat samassa kädessä”, kuten Somaliassa sanotaan.

Kaunokirjallisuus

Nura Farah: Aavikon tyttäret & Aurinkotyttö

Suomen ensimmäinen somalikirjailija Nura Farah käsittelee kirjoissaan naisten ja tyttöjen asemaa somalialaisessa yhteiskunnassa. Hänen esikoiskirjansa Aavikon tyttäret ilmestyi vuonna 2014 ja esikoiskirjan tarinaa jatkava Aurinkotyttö keväällä 2019. Täältä voit lukea esittelyn Aurinkotytöstä. Kirjoissa seurataan isoäiti Fatiman tyttären Khadijan ja myöhemmin Khadijan oman tyttären Shamsun elämää aavikon paimentolaisyhteisöissä. Khadijan ja Shamsun tarinassa kuljetaan 1950-luvulta 1970-luvulle. Näinä vuosikymmeninä koetaan muun muassa Somalian itsenäistyminen ja paimentolaisyhteisötkin tavoittava lukutaitokampanja. Sekä Khadijalla että Shamsulla on unelmia, jotka ovat ristiriidassa perinteisessä yhteisössä naisiin kohdistuvien odotusten kanssa. He joutuvat taistelemaan yhteisönsä asettamaa naisen asemaa vastaan, eikä näissä taisteluissa voi saavuttaa kuin pieniä voittoja. Vaikka Khadija lopulta hyväksyy asemansa vaimona ja äitinä paimentolaisyhteisössä, hän toivoo tyttärelleen erilaista tulevaisuutta.

Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha

Brittiläis-somalialaisen Nadifa Mohamedin romaani Kadotettujen hedelmätarha sijoittuu vuoteen 1987, jolloin Somalian diktatuuri on kaatumaisillaan ja valtio ajautumassa sisällissotaan. Tulevien sotatoimien uhka on aistittavissa kuivan sisämaan kaupungissa Hargeisassa, jossa kolmen erilaisen naisen tarinat risteävät. Pakolaisleiriltä karannut orpotyttö Deqo yrittää pärjätä kaupungissa ja haaveilee perheestä. Upean hedelmätarhan ympäröimässä talossa asuva leski Kawsar makaa sängyssään toipumassa pahoinpitelystä ja muistelee menetettyjä läheisiään. Nuori sotilas Filsan on muuttanut Hargeisaan uransa vuoksi, mutta haikailee takaisin rannikon kotikaupunkiinsa Mogadishuun. Filsan saa pian huomata, ettei sotilasura ole sitä, mitä hän on odottanut. Kadotettujen hedelmätarhan tarina on raaka, mutta vetävästi ja kauniisti kirjoitettu. Sen hahmoja ajaa loputon selviytymisen halu läpi vähitellen synkkenevän poikkeustilan ja lopulta sotatilan kaoottisuuden.

 

Kaisa Piirilä

 

Bado ry eli Bado on vuodesta 2003 toiminut kansalaisjärjestö, joka auttaa monikulttuurisia nuoria. 

Bado myös järjestää nuorille paljon tapahtumia. Se on nuorisotalo monikulttuurisille nuorille. Bado on myös pitänyt monta kulttuurisia tapahtumia.

 

Badon toiminnat ovat tarkoitettu sekä tytöille, että pojille .Bado on  poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö. Kuka tahansa voi olla jäsen.

Bado etsii syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja auttaa heitä kasvamaan rakentavaksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa.He tekevät  yhteistyötä kiinteästi myös muun muassa poliisin, nuorten

vanhempien, itähelsinkiläisten yrittäjien ja monien erilaisten yhdistysten kanssa. Kävin itse haastattelemassa yritystä näytti siltä että he haluavat nuorille paljon erilaista tekemistä.

 

Fadwa

17-vuotias Abdi tasapainoilee kaveriporukkansa ja perheen odotusten välillä norjalaisessa nuortensarjassa

 

17 – sytten -sarja kertoo 17-vuotiaasta Abdista, joka asuu Oslossa. Hän asuu kotona äitinsä, isoveljensä ja pikkuveljensä kanssa. Abdilla on hyvin läheiset välit isoveljeensä. Hänen paras kaverinsa Emran saa Abdin yleensä hankaluuksiin. Abdi ja hänen kaverinsa viettävät paljon aikaa koripallokentällä ja bileissä. 

 

 

 

 

 

 

Kuvassa keskimmäisenä on päähenkilö Abdi ja muut kuvassa ovat Abdin läheisiä kavereita ja sivuhenkilöitä. Kuva: https://tvguide.vg.no/program/sytten-17 

Sarjan on tehnyt Marte Sunde Härter. Hän on myös Skam-sarjan käsikirjoittaja. Molemmat nuortensarjat kuuluvat Norjan yleisradion tuotantoon. Suomessa sarja on Ylellä katsottavissa. Skam sijoittuu Oslon vauraammalle alueella ja 17 – sytten itään.

Sytten-sarjan tapahtumat sijoittuvat 17 päivälle ja jaksoja on myös yhtä paljon. Sarjan tapahtumapaikka on oslolainen Stovnerin kaupunginosa. Teemana on nuoruus, ystävyys ja vapaus. 

Abdin äidin huoli kasvaa entisestään, kun poliisit tuovat Abdin kotiin hänen jäätyään kiinni kannabiksen hallussapidosta. Abdi haluaa olla äidilleen mieliksi ja kunnioittaa perinteitään, mutta myös nauttia nuoruudestaan ja pitää hauskaa kavereiden kanssa. Koulukaan ei suju Abdilta kauhean hyvin. Hänelle on erittäin haastavaa pitää kaksi hyvin erilaista kulttuuria tasapainossa elämässään. Äiti oli aikaisemmin huolissaan Abdista, koska hän tiesi entuudestaan Abdin käyttävän huumeita, mutta luuli hänen lopettaneen. Abdin äiti vaatii häneltä, että hän kävisi koulussa ja lopettaisi huumeiden käytön. 

Mielestäni sarja on erittäin hyvä ja minä nuorena maahanmuuttajana voin samaistua siihen, koska se on kuvattu nuorten näkökulmasta ja 17 – syttenissä tapahtuu asioita, jotka näkyvät nuorten elämässä, kuten varastelu, huumeiden käyttö ja hankaluuksiin joutuminen poliisin kanssa.

Sarja on hyvin realistinen ja se kertoo nuorten näkökulmasta miten asiat oikeasti ovat. Sarja herätti minussa sellaisen tunteen, että me kaikki elämme samaa elämää, mutta vain eri kodeissa. En itse katso kauheasti sarjoja, mutta tämä oli katsomisen arvoista. Pidin sarjan pituudesta. Se oli lyhyt ja mielenkiinto vain kasvoi jaksojen edetessä. Suosittelen sarjaa muille ja varsinkin nuorille. Sarjasta tehdään myös toinen tuotantokausi. 

 

Safia