Kuva: Tatu Hiltunen

Kehitysyhteistyötä Somaliassa, Somalimaassa ja Puntinmaassa

Suomen Somalia-verkosto tekee vaikuttavaa kehitystyötä, jolla parannetaan ruokaturvaa, vähennetään köyhyyttä, ennaltaehkäistään aavikoitumista ja tuetaan naisten mahdollisuutta synnyttää turvallisemmin. Pienenä järjestönä pystymme toimimaan kustannustehokkaasti myös kaikkein hauraimmilla alueilla.

Suomen Somalia-verkosto toteuttaa kehitysyhteistyöhankkeita yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa. Verkoston hankkeiden ja kaiken toiminnan ytimessä on synnyttää yhteistyötä eri toimijoiden välille, sillä samalla vahvistamme Somalian kansalaisyhteiskuntaa, luomme uusia verkostoja ja edistämme myös rauhaa ja yhteiskunnallista vakautta.

Kehitysyhteistyöhankkeissa toimii verkoston koordinoimana mukana yhdeksän Suomen somaleiden perustamaa jäsenjärjestöä. 

Somalia-verkoston kehitysyhteistyöhankkeet

Kaikissa hankkeissa on verkoston lisäksi mukana kolme yhteistyökumppania Suomesta ja kolme hankealueilta. Hiil hooyossa on mukana myös suomalaisia ammattikorkeakouluja ja yliopisto. Hankkeiden käytännön toteutuksesta vastaavat paikalliset kumppanit.

Hankkeita rahoittaa Suomen ulkoministeriö. Omarahoitusosuudesta vastaavat Somalia-verkosto ja sen kumppanijärjestöt. Sahansaho-hanke alkoi vuonna 2012, Ramaad vuonna 2014 ja Hiil hooyo 2017.

Etsitkö Afrikan sarven tai kehitysyhteistyön asiantuntijaa?

Suomen Somalia-verkostolla ja sen jäsenjärjestöillä on monenlaista Somaliaan, Afrikan sarveen ja kehitysyhteistyöhön liittyvää osaamista sekä kontakteja alueella. Verkosto erilaisia tarjoaa asiantuntijapalveluita, kuten luennointia, koulutuksia, hanke-evaluaatioita ja selvityksiä. Kaikki asiantuntijapalveluiden tuotto käytetään kehitysyhteistyöhankkeiden omarahoitusosuuksiin. Ota meihin yhteyttä niin keskustellaan lisää!

 

Kuvat: Suomen Somalia-verkosto