Ilmoittaudu mukaan!

Saat Impact Academyyn osallistumisesta todistuksen, jota voit hyödyntää esim. opiskelu-, työ- tai harjoittelupaikan haussa.

Ilmoittaudu

Ohjelma on mahdollista sovittaa omaan aikatauluun ja siihen on helppo osallistua myös työn tai opiskelun ohella. Toiminta on osallistujille maksutonta. 

 

Opi vaikuttajaksi ja hanki kokemusta tulevaisuuden uralle

Impact Academy on 16-29 -vuotiaille nuorille suunnattu ohjelma, jonka aikana kehität itseäsi ja opit uutta mm. esiintymisestä, vaikuttamisesta ja johtamisesta. Kouluttajina toimivat eri alojen asiantuntijat ja sinulla on mahdollisuus verkostoitua mentoreihin, jotka auttavat sinua opiskelu- ja urapolulla eteenpäin. Kauden aikana edistät tulevaisuuden suunnitelmiasi.

Mitä?

Koulutus- ja mentoriohjelma, jossa tutustutaan eri koulutus- ja työmahdollisuuksiin, kehitetään omia taitoja ja selkeytetään omia tulevaisuuden tavoitteita. Lisäksi tutustumme järjestökenttään ja vaikuttamisen eri tapoihin.

Missä?

Suomen Somalia-verkostolla Helsingissä.

Milloin?

Seuraava kausi alkaa 2/2024

Osallistujilta toivotaan aktiivista osallistumista, mutta kauden kulku on henkilökohtaisesti räätälöitävissä.

>> Toiminta Suomessa

>> Impact Academy

>> Globaalikasvatus

>> Globaalit kehityskysymykset somalin kielen tunneille

>> Nuorten jaosto

>> Olen eurooppalainen -hanke

>> Palvelut jäsenjärjestöille

>> Asiantuntijapalvelut

Lisätietoja:

Katri VainioHankekoordinaattori
katri.vainio (at) somaliaverkosto.fi
+358 44 777 9622

Impact Academylaisten kokemuksia: 

Impact Academya tukee:

Videolla Impact Academyn osallistujat kertovat kokemuksistaan ja siitä, miten he ovat hyötyneet ohjelmaan osallistumisesta.

”Tapaamiset antoivat varmuutta ja luottamusta seurata itselle tärkeitä asioita.”

Impact Academysta saa todistuksen, jota voi hyödyntää monipuolisesti työnhaussa. Lisäksi toimintaan osallistumisesta voi saada opintopisteitä omiin opintoihin. Kauden koulutuksissa eri alojen asiantuntijat ohjaavat osallistujia muun muassa tulevaisuuden suunnittelussa, esiintymistaitojen vahvistamisessa, järjestötyössä ja vaikuttamisen eri tavoissa. Mentoritapaamiset tarjoavat yksilöllistä tukea osallistujan haluamista aiheista.

Impact Academy on sinua varten, jos:

  • Olet opiskelija, vastavalmistunut tai valmistumassa pian ja haluat kokeilla taitojasi merkityksellisissä tehtävissä.
  • Olet jo työelämässä, mutta haaveilet tulevaisuudessa kansainvälisistä ja yhteiskunnallisesti merkittävistä työtehtävistä.
  • Et vielä ole hakenut opiskelemaan tai saanut haluamaasi paikkaa ja haluat parantaa mahdollisuuksiasi tulevaisuuden opiskelijavalinnoissa.
  • Olet kiinnostunut hankkimaan ansioluetteloosi kokemusta, jonka avulla erotut työn haussa.
  • Innostut yhdessä tekemisestä ja näkyvistä tuloksista. Haluat vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan.
  • Haluat saada mentorin, jotka auttavat juuri sinua eteenpäin omalla vaikuttamisen polullasi.

Jos vastasit edes yhteen edellisistä kysymyksistä kyllä, ilmoittaudu mukaan täyttämällä lomake.

Ohjelma

Kausi alkaa starttitapaamisella , jossa pääset tutustumaan muihin kauden osallistujiin. Kauden aikana tapaamisia on pari kertaa kuussa, joissa opitaan erilaisia taitoja liittyen mm. esiintymiseen, vaikuttamiseen ja johtamiseen, sekä keskustellaan tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Näitä koulutuksia vetävät eri alojen asiantuntijat. Tämän lisäksi tarjolla on paljon muuta.

Seuraa meitä myös Instagramissa @impactacademy_somaliaverkosto, niin pysyt ajan tasalla kaikesta meidän toiminnasta!