Rivi naisia istuu tuoleilla. Yksi naisista puhuu mikrofoniin.
Kuva: Suomen Somalia-verkosto

Palvelut jäsenjärjestöille

 Suomen Somalia-verkostoon kuuluu erikokoisia jäseniä ja erilaiset jäsenet hyötyvät jäsenyydestä eri tavoin. Lue lisää, mitä jäsenyys voisi tarjota juuri teille.

Somalia-verkosto tukee kehitysyhteistyössä ja tuo järjestöt yhteen. Verkosto hallinnoi kehitysyhteistyötä tekevien jäsentensä yhteishankkeita, jotka keskittyvät tällä hetkellä ympäristö- ja terveyssektorille eri puolilla Somaliaa, Somalimaata ja Puntinmaata. Verkoston roolina on muun muassa koordinoida hankkeita, hoitaa taloushallintoa, raportoida etenemisestä yhdessä kumppaneiden kanssa sekä vastata yleisesti hankkeiden etenemisestä.

Neuvontaa hanketyöhön

Verkosto järjestää jäsenjärjestöilleen myös ulkoministeriön rahoittamiin kehitysyhteistyöhankkeisiin liittyvää hankeneuvontaa yhteistyössä Fingon kanssa. Verkoston jäsenjärjestö voi osallistua koulutuksiin alennettuun hintaan, vaikka ei itse olisikaan Fingon jäsen. Fingon koulutukset löydät Fingon sivuilta

Verkosto järjestää myös muita järjestö- ja yhdistystoimintaan sekä kehitysyhteistyöhön liittyvää koulutuksia (muun muassa taloushallinto, viestintä, varainhankinta, kokoustekniikka), jotka ovat jäsenille maksuttomia. Koulutuksia  järjestetään yhdessä Pakolaisavun Järjestöhautomon ja muiden toimijoiden kanssa. 

Verkosto tarjoaa hankeneuvontaa tarvittaessa myös somalin kielellä ja auttaa mahdollisuuksiensa mukaan jäseniä hankehallintoon ja raportointiin liittyvissä asioissa. Verkosto myös tiedottaa jäsenilleen ajankohtaisista rahoitusmahdollisuuksista ja tuo yhteen erilaisia toimijoita.

Tukea varainhankintaan ja muuhun toimintaan

Järjestämme myös erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa jäsenjärjestöille tarjoutuu mahdollisuuksia päästä mukaan toimintaan. Jatkossa tarkoitus on myös etsiä erilaisia keinoja tukea ja vahvistaa jäsenten varainhankintaa. Yhteistä varainhankintaa on kokeilut muun muassa vuotuisilla joukkorahoituskampajoilla.

Verkosto tarjoaa myös Somaliaan ja Afrikan sarveen liittyviä kontakteja, tuo eri osapuolia yhteen ja luo jäsenjärjestöille mahdollisuuksia päästä vaikuttamaan alueen kehitystä koskeviin kysymyksiin.

Etsimme jatkuvasti uusia yhteistyömuotoja rauhan ja kehityksen edistämiseksi Somaliassa ja Afrikan sarvessa sekä nuorten osallistumismahdollisuuksien kasvattamiseksi Suomessa. Erilaiset yhteishanke-ehdotukset ovatkin tervetulleita.

Toivotamme myös uudet jäsenet tervetulleeksi mukaan!

Yhteisiä tapaamisia muiden Somalia-toimijoiden kanssa

Verkosto kokoaa yhteen suomalaiset toimijat Somaliassa, etenkin kehitysyhteistyötä tekevät kansalaisjärjestöt. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä Somalia-toimijoiden tapaamisissa keskustellaan ja vaihdetaan kokemuksia alueen tilanteesta ja ajankohtaisista asioista kehitysyhteistyön näkökulmasta. Niissä kuullaan myös kiinnostavia puheenvuoroja kunkin tapaamisen teemaan liittyviltä asiantuntijoilta. Tapaamiset ovat loistava tilaisuus vaihtaa kokemuksia ja löytää mahdollisuuksia toimijoiden väliseen yhteistyöhön. Tapaamiset on suunnattu kaikille Somaliassa kehitysyhteistyön parissa toimiville eikä osallistuminen edellytä verkoston jäsenyyttä. Jos haluat saada tiedon tulevista tapaamisista, ota yhteyttä

Avuksi järjestötoimintaan: Suomi−englanti−somali-sanasto

Suomessa toimii aktiivisesti noin 50 somalialaisten perustamaa järjestöä ja yhtenä Somalia-verkoston tehtävänä on vahvistaa järjestöjen yhdistys- ja hanketoiminnan osaamista.

Tämän yhdistys- ja hanketoiminnan sanakirjan (pdf-tiedosto) tehtävänä on tukea järjestöjen työtä rahoittajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa ja helpottaa niiden toimintaa niin kotoutumisen, nuorisotyön kuin kehitysyhteistyönkin osalta. Sanasto auttaa toivon mukaan myös uusia toimijoita alkuun ja vahvistaa olemassa olevien asemaa.

Sanastoon on koottu keskeisiä yhdistystoimintaan ja hanketyöhön liittyviä termejä. Pelkät termien käännökset eivät kuitenkaan yksin riitä, sillä järjestöterminologia on usein hankalaa äidinkielenään suomeakin puhuville yhdistystoimijoille. Tästä syystä sanastossa on tarkan käännöksen sijaan pyritty ymmärrettävyyteen ja sanat on myös selitetty lyhyesti.

Sanasto on koottu Punaisen Ristin vastaanottotoiminnan ja kotoutumisen tuen järjestöverkoston myöntämän rahoituksen avulla syksyllä 2016.