Rituaalit, ihmissuhteet ja rajoitukset. Näitä painottaa kirjailija Taiye Selasi kuvaillessaan TedTalk-videollaan ihmisen minuuden ulottuvuuksia, joiden kautta saamme paremman käsityksen yksilön tarinasta kuin sitomalla sen tiukasti kotimaakäsitteeseen. ”Mistä olet kotoisin?” onkin kysymyksenä mielenkiintoinen. Kuten Taiye Selasi arvioi, tämän kysymyksen taustalla voivat olla mitä erilaisemmat motiivit. Joku voi olla vilpittömän utelias ymmärtämään paremmin toisia kulttuureita, toinen taas arvioi sinua sen perusteella, minkä kerrot kotimaaksesi. Onkin hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä vastaus tähän kysymykseen tuo kuulijalleen.  

 

”Mistä olet kotoisin?” -kysymyksen taustalla vaikuttavat oletukset tuovat omat piirteensä kommunikaatiotilanteeseen. Jos haluaa aidosti kuulla, mistä olen kotoisin, tulisi suomalaisen kotikaupunkini kelvata vastaukseksi. Voisin lisätä lähisukuni tulevan Itä-Suomesta, Savosta ja Etelä-Karjalasta. Jos kertoisin vain nämä enkä enempää, kuulija voisi tyytyä siihen. Pitäisikin olla kertojasta kiinni, kuinka haluaa tuoda itseään esiin; mikä on luonteva tapa korostaa minuutta.  

 

Monesti kerron myös toisen vanhempani kotimaan, sillä se on aukottomasti osa identiteettiäni ja elämäntarinaaniOlen kuitenkin huomannut, että tämä lisäys toimii usein muullakin tavoin kuin vain mielenkiintoisena anekdoottina itsestäniTuntuu, että käytän sitä joskus ”selityksenä, jota kuvittelen kuulijan kaivanneen kysymykselleen. Tämän huomaa siitä, kuinka monta kertaa elämässäni olen muotoillut lauseen: ”Olen Suomesta, mutta minun (toinen vanhempani) on kotoisin…  

 

Jos kysymme kotimaasta vain saadaksemme selvyyden toisen ulkonäöstä, olemme toimineet korostamalla stereotyyppisiä käsityksiä siitä, minkälaisilta tiettyjen kansalaisuuksien edustajien tulisi näyttää. Jos taas kysymme uskoen saavamme hyvän kuvan toisen identiteetistä, jäämme melko ohuiden mielikuvien varaan. Ja tästähän monet ovat aidosti kiinnostuneita kotimaasta kysyessään – ehkäpä holettavat saavansa kattavan yleiskuvan siitä, minkälaisista kulttuurisista, sosiaalisista ja maantieteellisistä kokemuksista toisen identiteetti on punoutunut. Tähän tulisi lisätä, että on mahdollisesti punoutunut – monien muiden vuosien myötä kertyneiden rituaalien ja ihmissuhteiden sekä rajoitteiden myötä. 

 

Mahdollisuus onkin hyvä pitää mielessä. Joku voi olla syntyjään vaalea suomalainen, kuten muuan ystäväni on. Hän on kuitenkin vanhempiensa töiden vuoksi asunut valtaosan lapsuudestaan eri maissa. Hänen lapsuudenkokemuksensa määrittivät sen, mikä hänelle oli normaalia. Hän esimerkiksi oppi englannin niin hyvin, että kokee sen usein itselleen mukavammaksi asiointi-kieleksi kuin suomen. Jos kysyy, mistä hän on kotoisin ja tyytyy vastaukseen Suomesta hänen synnyinmaanaan, jää hyvin vaillinainen käsitysiitä, minkälaisista palasista hänen kokemusmaailmansa ja minäkuvansa rakentuvat. 

 

Paikallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemus identiteetin rakentajana 

 

On hyvä arvioida, millaisissa tilanteissa kysyy toisen kotimaata ja mitä oikeastaan vastaukselta odottaa. Vahvistaako toiminnallaan kenties kulttuurisia stereotypioita? Minulta on esimerkiksi udeltu ”juuriani” tilanteessa, johon en kokenut kysymyksen sopivan. Olin tullut kuulemaan eräästä työpaikasta, mutta heti kahvipöydän ääreen istuttuamme huomion keskipisteenä olikin ulkonäköni. Muistan tilanteen tuntuneen kiusalliselta, sillä olin varautunut aloittamaan keskustelun työnkuvasta ja siihen liittyvistä käytännön asioista. Kiusallisuuden tunne liittyi siihen, että ”tavallisesta suomalaisesta” poikkeavaa ulkonäköäni korostettiin heti kättelyssä, vaikkei se millään tavalla liittynyt käsitteillä olevaan asiaan. 

 

Toisen kotimaasta kysyminen voi toki joissain tapauksissa olla aivan luonteva keskustelunavaus, kuten vaikkapa kulttuurienvälistä vaihtoa painottavissa tapahtumissa. Jos on aidosti kiinnostunut kuulemaan, millaisesta taustasta toinen tulee, voisi kuitenkin vielä Taiye Selasin tavoin jatkaa kysyen: ”Where are you a local?” Toisin sanoen, millaisissa paikoissa ja tilanteissa ihminen tuntee olonsa kotoisaksi. Mitkä ovat ne rituaalit ja ihmissuhteet, joista ihmisen sydämeen syttyy kodin lämmöstä viestivä voimakas yhteenkuuluvuuden tunne? Voisi esimerkiksi kysyä, minkälainen elämäntapa on toiselle kodinomaisella tavalla tuttuOliko lapsuudessa enemmän luonnonrauhaa vai kaupungin hälinää? Millä kielellä hänen on luontevinta keskustella? Minkälaiset hajut ja maut keittiössä synnyttävät kodin kaipuun? Missä maailmankolkissa – ei vain maissa, vaan tietyissä paikoissa, kuten kaupungeissa tai kylissä – hän sulautuu ympäristöönsä uiden kuin kala vedessä? Toisaalta ei ole varmaatunteeko joku oloaan täysin kotoisaksi siellä, mistä löytyvät omat niin kutsutut kotimaajuuret. Tähän liittyy rajoitteiden ulottuvuus. Mitkä ovat estäneet tai juuri nyt estävät yksilöä olemasta täysin kotonaan? Taustalla voivat olla esimerkiksi rakenteellinen rasismi, ahdasrajaiset sosiaaliset roolit tai syrjivä politiikka, joka estää tiettyjä ihmisryhmiä toteuttamasta heille kuuluvia ihmisoikeuksia.  

 

Näitä ei tietenkään ensi tapaamisella tarvitse udella ja kertoa vastoin tahtoa, mutta kysymykset osoittavat, kuinka ahdasrajainen valtion käsite voi olla toisen taustaa ja identiteettiä kuvailtaessa. Kotimaa voi kertoa paljon, mutta paljon se voi myös jättää sanomatta. Mihmiset olemme eläneet tällä planeetalla kauan ennen modernin kansallisvaltion syntyä. Kuten Taiye Selasi ilmaisee, kokemukset tekevät meille kodinpainottamalla paikallisuuden tunnetta ja yhteenkuuluvuuden kokemuksia pelkän synnyinmaasijaan opimme paremmin ymmärtämään toisiamme. 

 

-Tanja 

 Kirjoittaja opiskelee globalisaatiota käsitteleviä kysymyksiä Tampereen yliopistolla. Hän osallistuu Suomen Somalia-verkoston Impact Academyyn keväällä 2020. 

 

 

Tietoa ja tarinoita Somaliasta – Somalia-verkoston lukuvinkit

Haluaisitko tutustua paremmin Somalian ja Somalimaan kulttuuriin ja historiaan? Tai tempautua kotisohvaltasi mukaan Afrikan sarven ihmisten tarinoihin? Entä millaista on somalidiasporan elämä Suomessa? Somalia-verkoston lukuvinkit auttavat näissä kysymyksissä. Tässä esitellyt kirjat ovat pääkaupunkiseudulla saatavilla Helmet-kirjastoista.

Tietokirjat

Ioan M. Lewis: Somalia ja Somalimaa: Kulttuuri, historia ja yhteiskunta

Somalitutkimuksen uranuurtajan Ioan M. Lewisin kirjoittama Somalia ja Somalimaa: Kulttuuri, historia ja yhteiskunta on tiivis, hiukan yli satasivuinen katsaus Somalian alueen yhteiskunnallisiin olosuhteisiin, lähihistoriaan ja vuosikymmeniä jatkuneiden väkivaltaisten tapahtumien syihin ja seurauksiin. Kirjassa esitellään jonkin verran Somalian eri alueiden ihmisten kulttuuria, perinteitä ja elinkeinoja, mutta perusteellisimmin siinä käydään läpi eri klaanien suhteita toisiinsa sekä historian tapahtumia 1800-luvun lopun siirtomaavallasta 2000-luvun yrityksiin saada valtioon aikaiseksi rauha ja toimiva hallinto. Somaliassa asuvilla klaaneilla ja niiden suhteilla toisiinsa on ollut merkittävä vaikutus maan historian tapahtumiin, vaikka eri aikakausina klaanien merkitystä on toisinaan pyritty häivyttämään valtion politiikasta.

Ioan M. Lewis (1930-2014) tutki pitkällä urallaan muun muassa Afrikan sarven aluetta ja islamin ja perinteisten yhteisöjen välisiä suhteita. Marja Tiilikainen kirjoittaa teoksen jälkisanoissa, että Lewis korosti Somaliaa koskevissa analyyseissaan erityisesti sukulaisuuden ja klaanijärjestelmän merkitystä yhteiskunnallisessa ja poliittisessa järjestelmässä ja näki klaanijärjestelmän säilyneen melko muuttumattomana. Toiset tutkijat ovat kritisoineet tätä näkemystä ja esittäneet, että todellisuudessa klaanijärjestelmä on muuttunut muun yhteiskunnallisen muutoksen mukana ja että muut sosiaaliset ja poliittiset järjestelmät olisivat ainakin joillain alueilla olleet klaanijärjestelmää tärkeämpiä.

Lewis myös tukee kirjassa avoimesti Somalimaan itsenäistymistä, mikä aiheutti kirjan ilmestyessä kohun joidenkin Somalian yhtenäisyyttä kannattavien somalien keskuudessa. Somalimaa on julistautunut itsenäiseksi valtioksi, mutta sitä ei ole tunnustettu kansainvälisesti. Kirjassa annetaan tunnustusta Somalimaan kansalaisyhteiskunnasta liikkeelle lähteneelle rauhanprosessille ja hallinnon muodostamiselle, joka toteutui nopeammin ja sujuvammin kuin vastaavat pyrkimykset Somalian puolella.

Yusuf M. Mubarak, Eva Nilsson & Niklas Saxèn: Suomen somalit

Suomen somalit -kirjan tekijäkolmikko Mubarak, Nilsson ja Saxén pyrkivät kirjassaan tekemään tunnetummaksi Suomen yhteen suurimmista kielivähemmistöistä kuuluvien somalien kulttuuria ja elämää. Tutkimusten ja tilastojen lisäksi kirja perustuu 75 Suomessa elävän somalitaustaisen henkilön haastatteluihin, jotka ovat kirjassa keskeisessä osassa. Haastatellut somaliyhteisön jäsenet kertovat omin sanoin saapumisestaan ja sopeutumisestaan Suomeen, jotkut jo 1990-luvulla ja toiset myöhemmin 2000-luvun puolella, sekä arjestaan ja suhteistaan valtaväestöön Suomessa.

Eri aihepiireistä keskustellaan kirjassa laajasti Suomeen muuttamisesta, koulutuksesta ja työnhausta aina juhlaperinteisiin, ruokakulttuuriin ja perhe-elämään asti. Parhaina asioina Suomessa nähdään turvallisuus, terveydenhuolto ja koulutus. Toisaalta vaikea kieli ja vähäiset yhteydet sulkeutuneena näyttäytyvään valtaväestöön tuovat haasteita suomalaisessa yhteiskunnassa elämiseen. Näkemykset Suomesta, suvun kotimaasta ja kahden kulttuurin vaikutuspiirissä elämisestä ovat myös erilaisia riippuen henkilön iästä ja siitä, milloin on muuttanut Suomeen vai onko syntynyt täällä. Esimerkiksi kokemukset työnhausta tai ystävyyssuhteiden solmimisesta valtaväestöön kuuluvien kanssa eroavat haastateltujen kesken. Vaikka yhteisöllä onkin omat yhdistävät asiansa, ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä – ja myös toivoisivat voivansa olla julkisuudessa yksilöitä koko yhteisönsä edustajan sijaan. “Kaikki sormet ovat eripituisia, vaikka ovat samassa kädessä”, kuten Somaliassa sanotaan.

Kaunokirjallisuus

Nura Farah: Aavikon tyttäret & Aurinkotyttö

Suomen ensimmäinen somalikirjailija Nura Farah käsittelee kirjoissaan naisten ja tyttöjen asemaa somalialaisessa yhteiskunnassa. Hänen esikoiskirjansa Aavikon tyttäret ilmestyi vuonna 2014 ja esikoiskirjan tarinaa jatkava Aurinkotyttö keväällä 2019. Täältä voit lukea esittelyn Aurinkotytöstä. Kirjoissa seurataan isoäiti Fatiman tyttären Khadijan ja myöhemmin Khadijan oman tyttären Shamsun elämää aavikon paimentolaisyhteisöissä. Khadijan ja Shamsun tarinassa kuljetaan 1950-luvulta 1970-luvulle. Näinä vuosikymmeninä koetaan muun muassa Somalian itsenäistyminen ja paimentolaisyhteisötkin tavoittava lukutaitokampanja. Sekä Khadijalla että Shamsulla on unelmia, jotka ovat ristiriidassa perinteisessä yhteisössä naisiin kohdistuvien odotusten kanssa. He joutuvat taistelemaan yhteisönsä asettamaa naisen asemaa vastaan, eikä näissä taisteluissa voi saavuttaa kuin pieniä voittoja. Vaikka Khadija lopulta hyväksyy asemansa vaimona ja äitinä paimentolaisyhteisössä, hän toivoo tyttärelleen erilaista tulevaisuutta.

Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha

Brittiläis-somalialaisen Nadifa Mohamedin romaani Kadotettujen hedelmätarha sijoittuu vuoteen 1987, jolloin Somalian diktatuuri on kaatumaisillaan ja valtio ajautumassa sisällissotaan. Tulevien sotatoimien uhka on aistittavissa kuivan sisämaan kaupungissa Hargeisassa, jossa kolmen erilaisen naisen tarinat risteävät. Pakolaisleiriltä karannut orpotyttö Deqo yrittää pärjätä kaupungissa ja haaveilee perheestä. Upean hedelmätarhan ympäröimässä talossa asuva leski Kawsar makaa sängyssään toipumassa pahoinpitelystä ja muistelee menetettyjä läheisiään. Nuori sotilas Filsan on muuttanut Hargeisaan uransa vuoksi, mutta haikailee takaisin rannikon kotikaupunkiinsa Mogadishuun. Filsan saa pian huomata, ettei sotilasura ole sitä, mitä hän on odottanut. Kadotettujen hedelmätarhan tarina on raaka, mutta vetävästi ja kauniisti kirjoitettu. Sen hahmoja ajaa loputon selviytymisen halu läpi vähitellen synkkenevän poikkeustilan ja lopulta sotatilan kaoottisuuden.

 

Kaisa Piirilä

17-vuotias Abdi tasapainoilee kaveriporukkansa ja perheen odotusten välillä norjalaisessa nuortensarjassa

 

17 – sytten -sarja kertoo 17-vuotiaasta Abdista, joka asuu Oslossa. Hän asuu kotona äitinsä, isoveljensä ja pikkuveljensä kanssa. Abdilla on hyvin läheiset välit isoveljeensä. Hänen paras kaverinsa Emran saa Abdin yleensä hankaluuksiin. Abdi ja hänen kaverinsa viettävät paljon aikaa koripallokentällä ja bileissä. 

 

 

 

 

 

 

Kuvassa keskimmäisenä on päähenkilö Abdi ja muut kuvassa ovat Abdin läheisiä kavereita ja sivuhenkilöitä. Kuva: https://tvguide.vg.no/program/sytten-17 

Sarjan on tehnyt Marte Sunde Härter. Hän on myös Skam-sarjan käsikirjoittaja. Molemmat nuortensarjat kuuluvat Norjan yleisradion tuotantoon. Suomessa sarja on Ylellä katsottavissa. Skam sijoittuu Oslon vauraammalle alueella ja 17 – sytten itään.

Sytten-sarjan tapahtumat sijoittuvat 17 päivälle ja jaksoja on myös yhtä paljon. Sarjan tapahtumapaikka on oslolainen Stovnerin kaupunginosa. Teemana on nuoruus, ystävyys ja vapaus. 

Abdin äidin huoli kasvaa entisestään, kun poliisit tuovat Abdin kotiin hänen jäätyään kiinni kannabiksen hallussapidosta. Abdi haluaa olla äidilleen mieliksi ja kunnioittaa perinteitään, mutta myös nauttia nuoruudestaan ja pitää hauskaa kavereiden kanssa. Koulukaan ei suju Abdilta kauhean hyvin. Hänelle on erittäin haastavaa pitää kaksi hyvin erilaista kulttuuria tasapainossa elämässään. Äiti oli aikaisemmin huolissaan Abdista, koska hän tiesi entuudestaan Abdin käyttävän huumeita, mutta luuli hänen lopettaneen. Abdin äiti vaatii häneltä, että hän kävisi koulussa ja lopettaisi huumeiden käytön. 

Mielestäni sarja on erittäin hyvä ja minä nuorena maahanmuuttajana voin samaistua siihen, koska se on kuvattu nuorten näkökulmasta ja 17 – syttenissä tapahtuu asioita, jotka näkyvät nuorten elämässä, kuten varastelu, huumeiden käyttö ja hankaluuksiin joutuminen poliisin kanssa.

Sarja on hyvin realistinen ja se kertoo nuorten näkökulmasta miten asiat oikeasti ovat. Sarja herätti minussa sellaisen tunteen, että me kaikki elämme samaa elämää, mutta vain eri kodeissa. En itse katso kauheasti sarjoja, mutta tämä oli katsomisen arvoista. Pidin sarjan pituudesta. Se oli lyhyt ja mielenkiinto vain kasvoi jaksojen edetessä. Suosittelen sarjaa muille ja varsinkin nuorille. Sarjasta tehdään myös toinen tuotantokausi. 

 

Safia 

Rakkaus ja haave opiskelusta kannattelevat aavikon paimentolaistyttöä Nura Farahin uutuuskirjassa

Toukokuussa ilmestynyt Aurinkotyttö jatkaa Nura Farahin esikoisromaanista Aavikon tyttäret tuttujen hahmojen tarinaa. Esikoisromaani kertoi paimentolaisyhteisössä varttuneen Khadijan tarinan ja Aurinkotytössä seurataan Khadijan vanhinta tytärtä Shamsua, Aurinkotyttöä.

Suomen ensimmäiseksi somalikirjailijaksi tituleerattu Farah käsittelee kirjoissaan tyttöjen ja naisten asemaa somalialaisessa yhteiskunnassa. 1970-luvun Somaliaan sijoittuvassa tarinassa ovat vastakkain nuoren ja määrätietoisen Shamsun toiveet tulevaisuudestaan ja hänen perinteitä arvostavien vanhempiensa näkemykset tyttärensä tulevasta elämästä. 

Shamsu ja hänen ystävänsä haaveilevat ihastuksen kohteistaan ja odottavat tulevaa avioelämää heidän kanssaan. Shamsu vain ei jaa ystäviensä näkemystä siitä, että perintenen vaimon asema olisi tavoittelemisen arvoinen. Hän tuntee myös hämmennystä ja surua siitä, että yksi hänen ystävistään on valmis menemään naimisiin vanhan, varakkaan ja jo entuudestaan useampien vaimojen kanssa naimisissa olevan miehen kanssa pelastaakseen perheensä köyhyydestä. Shamsu myös tarkkailee naisten asemaa yhteisössään ja turhautuu, kun raskaana olevilta naisilta toivotaan aina poikalapsia ja siitä, että naisiin kohdistuvan väkivallan edessä ollaan yhteisössä aivan voimattomia. Kapinallisuus yhteisön odotuksia kohtaan alkaa kyteä Shamsussa.

Aavikon tyttäret -romaanissa merkittävässä osassa ollut runonlausunta pilkahtelee hetkittäin esiin tässäkin tarinassa. Khadija ylistää runoillaan ilon hetkiä aavikon elämässä sekä tuo niillä lohtua vaikeisiin tilanteisiin. Siinä missä aikanaan Khadijalle nuoruudessaan runonlausunta oli intohimo, jonka vuoksi hän oli valmis koettelemaan perinteisen naiselle asetetun roolin rajoja, on sellainen nyt Shamsulle lukemaan oppiminen ja opiskelu.

Ikäväkseen Shamsu saa huomata, että hänen perheessään opiskelua ei nähdä lainkaan tärkeänä toimena vanhimmalle tyttärelle, jonka katsotaan olevan perheelle enemmän hyödyksi kotieläimiä hoitamalla ja tulevaisuudessa jonkun sopivaksi katsotun, arvostetussa asemassa olevan miehen vaimona. Veljet pääsevät kouluun, mutta Shamsu ei. Varsinkin isä vastustaa jyrkästi ajatusta tyttären opiskelusta. Äiti Khadija joutuu alistumaan isän määräyksiin, vaikka hän yhä muistaa omat haaveensa ja kapinallisuutensa nuorena tyttönä ja salaa toivoo tyttärelleen toisenlaista elämää, jotain suurempaa kuin arkista ahertamista aavikolla.

Itsenäistymisen jälkeisenä aikana Somaliassa alettiin pitää tärkeänä opettaa kansaa lukemaan ja valistaa heitä. Kaupungeissa opiskelleet nuoret miehet matkasivat aavikolla asuviin paimentolaisyhteisöihin opettamaan ihmisiä lukutaitokampanjan nimissä. Yksi näistä nuorukaisista on Madar, johon Shamsu rakastuu. He joutuvat tapaamaan toisiaan salaa, mutta salaisten treffien lisäksi suhde tarjoaa Shamsulle myös mahdollisuuden jatkaa salassa opiskelua ja unelman toisenlaisesta tulevaisuudesta kaupungissa. Vanhemmille kuitenkin järjestetty avioliitto on itsestäänselvyys ja he alkavat etsiä omasta mielestään sopivaa sulhasehdokasta vanhimmalle tyttärelleen.

Perinteinen ja moderni elämäntapa asettuvat vastakkain aavikkoleirin ja kaupungin muodossa. Aavikolla eletään perinteiden ja uskonnon sanelemien tapojen mukaan ja elanto saadaan kotieläimistä kuten lampaista ja kameleista. Naisten päivät täyttyvät kotitöistä ja eläimistä huolehtimisesta. Shamsun perhe on yhteisössään arvostettu ja varakas. Toisinaan he matkustavat kaupunkiin tekemään ostoksia, kuten hienoja mekkoja ja koruja, ja Shamsukin pääsee ihmettelemään väenpaljoutta ja jykeviä kivitaloja. Shamsun veli opiskelee lääkäriksi kaupungissa ja kaupunki näyttäytyy opiskelun, edistyksen ja mahdollisuuksien tyyssijana. Toisaalta perinteisien tapojen mukaan elävien perheiden on vaikea hyväksyä varsinkaan kaupungissa asuvien naisten vapaamielistä elämää.

Lopulta Shamsukin päätyy asumaan kaupunkiin, mutta ei lainkaan sellaisissa olosuhteissa, kuin oli toivonut. Vanhempia ja klaanisukulaisia ei lopulta voi uhmata kovinkaan paljoa, mutta elämä kaupungissa tuo Shamsun elämään myös toivonpilkahduksia ja suurta iloa. Shamsun tarina tutustuttaa lukijaansa aavikon paimentolaisyhteisöjen elämään sekä klaanikulttuuriin Somalian lähistoriassa. Naisten epätasa-arvoinen asema yhteisössään tukahduttaa tarinan naisia, vaikka he löytävätkin tapoja toimia oman tahtonsa ja toiveidensa mukaan. Vaikka Aurinkotytön tarina ei saakaan onnellista loppuaan, se antaa toivoa siitä, että uuden sukupolven naisilla on edeltäjiään enemmän mahdollisuuksia.

Kaisa Piirilä

 

Nura Farah (s. 1979)

Kirjailija

 

 

Kuva by Otava/Dorit Salutskij