Fathi Osman: “Haluan olla sellainen ihminen, jota olisin itse tarvinnut nuorempana.”

African Care -järjestössä somalitaustaisten nuorten parissa työskentelevä hankekoordinaattori Fathi Osman on aina halunnut auttaa muita ja löysi jo nuorena tiensä järjestömaailmaan. Erityisesti kahden kulttuurin välissä kasvaneiden nuorten tukeminen on hänelle tärkeää.

 

Suomen Somalia-verkoston hallituksessakin vaikuttavalle järjestöaktiiville Fathi Osmanille muiden ihmisten auttaminen on tärkeä asia elämässä. Hän kertoo, että on jo nuoresta asti mahdollisuuksiensa mukaan auttanut sukulaisia, tuttavia ja muita ihmisiä ympärillään.

 

“Muiden auttaminen on kuitenkin tullut elämääni aika epäsuorasti, enkä osaa sanoa, mikä on ollut ensimmäinen kerta, kun suoraan olen alkanut harkita tätä uraa, jolla nyt olen. Vaikka olin aktiivinen vapaaehtoinen järjestöissä, en itse asiassa tiennyt, että tästä voisi tehdä työn, ennen kuin löysin sosionomin koulutuksen”, Osman muistelee ensimmäisiä askeleita nykyiselle uralleen.

 

Myös järjestömaailma oli tullut Osmanille tutuksi jo nuorena, sillä hänen vanhempansa ovat olleet aktiivisia järjestöissä ja sen kautta myös hän tutustui järjestötoimintaan. Vanhemmat kannustivat häntä oppimaan järjestötoiminnasta ja seuraamaan alaa, sillä he näkivät, että siitä voisi olla hyötyä tulevaisuudessa.

 

Järjestötoiminnasta eväitä korkeakouluopintoihin

 

Vanhempien ajatus osuikin oikeaan, minkä Osman huomasi aloittaessaan opiskelun ammattikorkeakoulussa. Päästyään Laurea-ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomiksi hän tunsi heti olevansa oikeassa paikassa. Myös ajatus siitä, että hän haluaa tehdä nimenomaan käytännönläheistä työtä vahvistui opinnoissa, joihin kuului paljon projektityöskentelyä. Opintoihin kuuluvissa projekteissa Osman huomasi tietävänsä jo valmiiksi paljon esimerkiksi projektien suunnittelusta järjestötoiminnasta saadun kokemuksen ansiosta.

 

“Heti opintojen ensimmäisestä projektista alkaen tunsin, että sosiaaliala on todellakin oma juttuni, ja olen oikeastaan jo tehnyt tätä koko aikaisemman elämäni. Ammattikorkeakouluopintojeni isoimpana päämääränä näin sopivan suuntautumisvaihtoehdon löytämisen.”

 

Osman kertoo pitävänsä monikulttuurisista ympäristöistä, ja sen vuoksi hän myös valitsi opiskelun englanninkielisessä sosiaalityön koulutusohjelmassa, jossa oli opiskelijoita sekä Suomesta että ulkomailta. Hän kehuu vuolaasti opiskelukavereitaan ja opettajia sekä ympäristöä, jossa keskusteltiin paljon ja opittiin toisilta, eritaustaisilta opiskelijoilta.

 

Vähitellen erityisesti nuorten kanssa työskentely alkoi tuntua tärkeältä Osmanille. Aluksi hän työskenteli Helsingin lähiönuorisotyössä ja Tyttöjen talolla monikulttuurisen tyttöjen ryhmän ohjaajana.

 

Osman kertoo Tyttöjen talolla työskennellessään alkaneensa ymmärtää, että monikulttuurisilla nuorilla on tarpeita, joita ei välttämättä huomioida, koska palveluiden tarjoajien huomio on muualla. Esimerkiksi vuonna 2015 suurten turvapaikanhakijamäärien vuoksi suurin osa palveluista oli suunnattu turvapaikanhakijoille. Suomessa monikulttuurisissa perheissä kasvaneille olisi kuitenkin tarvetta palveluille, jotka olisivat suunnattu erityisesti heille. Myös oman yhteisön hyvinvoinnin edistäminen tuntui tärkeältä.

 

“Ajattelin jossain vaiheessa, että haluaisin työskennellä Somaliassa. Mutta koska se ei silloin onnistunut, päätin, että haluan työskennellä somalinuorten kanssa Suomessa ja tehdä oman osani yhteisöni auttamiseksi.”

 

Nuorisotyötä kahden kulttuurin nuorille

 

Nyt Osman on työskennellyt helsinkiläisessä African Care -järjestössä vuodesta 2019 asti. Aikaisemmin hän työskenteli maahanmuuttajanaisille suunnatun hyvinvointitoiminnan suunnittelijana, mutta on juuri aloittanut uuden Somenti-hankkeen koordinaattorina. African Care työskentelee pääasiallisesti maahanmuuttajanaisten kanssa Suomessa ja tekee terveysalan kehitysyhteistyötä Somaliassa. Somenti-hankkeen myötä järjestö aloittaa myös maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa työskentelyn.

 

“Vaikka aluksi en työskennellytkään suoraan nuorten kanssa, työ maahanmuuttajanaisten parissa on ollut todella opettavaista. Olen oppinut asiakkailta todella paljon.”

 

Osman iloitsee mahdollisuudesta aloittaa järjestössä laajempi nuorisotyö. Toiminta on suunnattu somalitaustaisille kahden kulttuurin nuorille. Osman kertoo, että tulossa on pienryhmätoimintaa tytöille ja pojille Itäkeskuksessa African Caren omissa toimitiloissa. Syksyllä aloittavat ryhmät kokoontuvat arkisin koulupäivien jälkeen ja lisäksi nuorille järjestetään viikonloppuleirejä. Toiminnassa huomioidaan osallistujien oma kulttuuritausta ja tuetaan oman identiteetin muodostumista.

 

Hankkeen somalinkieliseksi nimeksi on valittu “Ila soco”, mikä tarkoittaa “seuraa minua”. Osmanin mukaan sen kautta halutaan korostaa juuri yhteisöllisyyttä ja sitä, että huolehdimme toinen toisistamme.

 

 

Negatiivinen uutisointi vaikuttaa somalitaustaisiin nuoriin

 

Tarve ja toiveet nuorten parissa tehtävälle työlle ovat nousseet esiin African Caren maahanmuuttajanaisille järjestetyissä ryhmissä, joiden osallistujista monet ovat äitejä. Lisäksi Osmanilla on myös omaa sekä kaveripiirin kautta kertynyttä kokemusta kahden kulttuurin nuorena elämisestä Suomessa.

 

Aina kun mediassa puhutaan ulkomaalaistaustaisista nuorista, ja erityisesti somalitaustaisista nuorista, Osmanille tulee voimakas tunne, että näitä nuoria olisi mahdollista tukea ja samalla myös antaa heidän vanhemmilleen työkaluja lastensa tukemiseen.

 

“Olemme huomanneet, että kahden kulttuurin nuoret voivat olla aivan eksyksissä. He joutuvat miettimään koko ajan sitä, miten muut suomalaiset nuoret, mutta toisaalta myös heidän oma perheensä ja yhteisönsä sekä viranomaiset näkevät heidät. Siitä tulee nuorille todella paljon paineita.”

 

Maahanmuuttajataustaisista nuorista on puhuttu ja kirjoitettu paljon, ja Osmanin mukaan heistä esitetään hyvin herkästi erilaisia näkemyksiä. Hän sanoo ymmärtävänsä, mistä maahanmuuttajataustaisiin nuoriin liittyvät ennakkoluulot ja pelot voivat syntyä. Samaan aikaan hän näkee, että suomalainen yhteiskunta on kuitenkin nuorille melko raaka ja nuoret kokevat, että heidän täytyy koko ajan puolustautua.

 

Suurin osa nuorista kuitenkin käyttäytyy hyvin, mutta negatiivinen uutisointi maahanmuuttajataustaisista nuorista vaikuttaa myös heihin. Osman kuvailee, että nuoret saattavat olla esimerkiksi varuillaan ja liikkua isommissa porukoissa sekä miettiä jatkuvasti, mitä ihmiset heistä ajattelevat, ja tarkkaillaanko heitä normaalia enemmän, kun he liikkuvat ulkona.

 

“Se on aika surullistakin katseltavaa. Aina kun tulee joku maahanmuuttajataustaisiin liittyvä lööppi, ehkä itse ajattelisi, että ei tämä ole niin iso juttu, mutta nuoret itse miettivät näitä paljonkin omalta kannalta.”

 

Osmanin mukaan tällainen jatkuva varuillaanolo on nuorille kuormittavaa. Samalla myös kotona voi olla nuorille monenlaisia odotuksia, ja näihin erilaisiin odotuksiin vastaaminen voi olla raskasta. Median uutisoinnin herättämät tunteet ovat Osmanille tuttuja myös omakohtaisesti.

 

“Muistan tämän myös omasta nuoruudestani, että aina kun oli ulkomaalaistaustaisista ihmisistä jotain negatiivista kirjoitettu, olin että apua, nyt pitää taas olla julkisessa tilassa varuillaan, ettei vaan mistään syystä saa negatiivista huomiota osakseen.”

 

Itsetuntemus ja vuorovaikutus perheen kanssa avaimia hyvään itsetuntoon

 

Osman toivoo, että nyt alkava somalitaustaisten nuorten ryhmätoiminta ja leirit toivottaisivat erityisesti niitä nuoria, jotka eivät käy nuorisotaloilla tai osallistu muuhun ohjattuun nuorisotoimintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa etenkin tyttöjä, sillä pojat ovat aktiivisemmin mukana nuorisotoiminnassa.

 

Syyksi Osman arvelee, että erityisesti pojille suunnatussa toiminnassa ja harrastuksissa on hiukan enemmän tarjontaa. Lisäksi somalitaustaisilla vanhemmilla voi olla omat käsityksensä nuorisotaloista, jolloin niissä ajanviettoa ei ajatella tytöille sopivana harrastuksena.

 

Kahden kulttuurin nuorten kohtaamien haasteiden lisäksi Osmanille on syntynyt selkeä käsitys siitä, mitkä asiat auttavat nuoria oman identiteetin rakentamisessa. Erityisesti hän näkee tärkeänä vahvan vuorovaikutuksen omien vanhempien kanssa. Se vahvistaa osaltaan nuoren itsetuntemusta.

 

Itsetuntemuksella hän tarkoittaa sitä, mitkä ovat nuoren omat kiinnostuksenkohteet ja mitä nuori tykkää tehdä. Hyvän itsetuntemuksen kehittämiseksi on tärkeää pystyä ilmaisemaan itseään ja tarkastelemaan sitä, kuka ja millainen on. Osman on huomannut, että nuorilla, jotka ovat itsevarmoja ja sinut itsensä kanssa on hyvän itsetuntemuksen lisäksi vanhempien tuki omiin valintoihin.

 

Osman kuitenkin ymmärtää, että myös vanhemmat voivat olla hyvin kuormittuneita. Silloin tuki kodin ulkopuoliselta aikuiselta voi olla heille hyvin tervetullutta. Tuki nuoren oman identiteetin kehittymiseksi voi tulla yhtä lailla nuorisotoiminnan tai harrastusten kautta, mikäli siellä on aikuisia, jotka sekä ymmärtävät nuoria että antavat heille tilaa olla oma itsensä. Koko kylä kasvattaa -ajatusta ei Osmanin mukaan suinkaan kannattaisi unohtaa, vaan sitä pitäisi vahvistaa entisestään.

 

Kokemukset omasta nuoruudesta ovat paitsi auttaneet Osmania hänen työssään myös muovautuneet osaksi hänen elämänfilosofiaansa.

 

“Ohjenuorani elämässä ja työssäni on “Ole sellainen ihminen, jota olisit itse tarvinnut nuorempana”. Näin tuon lainauksen jossain ja se iski minuun heti ja on ollut siitä asti filosofiani elämässä.”

 

Onnistumisiin keskittymisestä ja uuden kokeilemisesta energiaa elämään

 

Sosiaalialalla työskentely on ajoittain kuormittavaa. Raskaimmaksi puoleksi työssään Osman kokee sen, kun haluaisi auttaa kaikkia, mutta ei pysty. Silloin täytyy muistaa olla realistinen, ja tehdä sen verran kuin itse pystyy muiden auttamiseksi.

 

“On myös tärkeää löytää pieniäkin onnistumisia arjesta. Meillä on tässä työssä tietysti myös haasteita ja epäonnistumisia, mutta silti joka päivä onnistumme jossain.”

 

Erityisen ilahduttavaksi Osman kertoo sen, kun asiakkaiden pitkään jatkuneita haasteita saadaan ratkaistua, esimerkiksi kun monta vuotta asunnottomana ollut henkilö saa lopulta oman asunnon.

 

Entä ehtiikö monessa mukana oleva aktiivinen järjestöaktiivi viettää vapaa-aikaa? Osman kertoo, että vapaa-ajalla hänellä on tärkeää ystävien tapaaminen ja hän pitää matkustelusta, retkistä ja ulkona olemisesta.

 

“Minulle on myös tärkeää kokeilla uusia juttuja, sillä siitä saa energiaa. Esimerkiksi viime syyskuussa aloitin uintiharrastuksen ja se on uusi lempijuttuni, rakastan sitä! Aikaisemmin minulla oli ehkä vähän huonoja kokemuksia uimisesta, mutta nyt innostuin siitä ja huomaan, kuinka paljon itsevarmuutta uuden oppimisesta ja osaamisesta saa. Se itsevarmuus välittyy kaikille osa-alueille elämässäni ja juuri sen vuoksi uusien asioiden kokeilu on niin hienoa!”

Mies kuvaa kahta naista ja yhtä miestä. Kahdella heistä on punaiset Nenäpäivä-nenät

Ahmed Munye, Mira Myllyniemi, Ramla Shariif ja Abdi Musse Mogadishussa. Kuva: Vikes.

 

Ennen aikuiset antoivat lapsille käytösohjeita televisiossa. Nykyään lapset ja nuoret pääsevät itse ruutuun. Taustalla on Vikes-säätiön hanke, jota tukevat ulkoministeriö ja Nenäpäivä.

 

Somalian kansallistelevisiossa eli SNTV:ssa on alettu panostaa aiempaa enemmän lapsille ja nuorille suunnattuihin televisio-ohjelmiin.

 

Perjantaiaamuisin eetteriin ilmestyy Uusi sukupolvi -niminen ohjelma, jota lapset ja nuoret ovat itse tekemässä. Perjantai on hyvä päivä, koska se on vapaapäivä ja lapset ovat kotona, kertoo toimittaja Abdi Musse Mohamed.

 

Hän on käynyt äskettäin Mogadishussa toimittaja Mari Myllyniemen kanssa. Heidät vei Mogadishuun jo kahdeksas lastenohjelmien koulutus, jonka Viestintä ja kehitys -säätiö eli Vikes järjesti SNTV:lle ulkoministeriön ja Nenäpäivän tuella.

 

”Me olemme käyneet läpi, miten lasten ja nuorten ohjelmia suunnitellaan, käsikirjoitetaan, toteutetaan ja kuvataan”, Abdi Musse sanoo. Tällä kertaa hän ja Myllyniemi veivät paikan päälle myös kännyköitä, joissa on hyvät kamerat – niillä voi nykyään tehdä televisioon kelpaavaa laatua.

 

Lapset eivät ennen osallistuneet

 

Lastenohjelmia on ollut Somalian televisiossa ennenkin, mutta Abdi Mussen mukaan aiemmin televisiossa aikuiset kertoivat lapsille tarinoita ja ohjeistivat, miten pitää käyttäytyä.

 

”Lapset eivät osallistuneet, eikä heiltä kysytty.”

 

Uusi sukupolvi tekee asiat toisin. Lapset esiintyvät ruudussa itse, ja heiltä kysytään, mitä he haluavat kuulla ja katsoa. Ohjelmien suunnittelussa mietitään ikäryhmittäin, mitä lapsille on hyvä kertoa maailman tapahtumista. Lastenohjelmissa on edelleen tapakasvatusta, mutta myös esimerkiksi urheilua ja kulttuuria.

 

”Tällä matkalla olemme kouluttaneet myös lasten uutisten tekemistä”, Abdi Musse sanoo.

 

Perjantaina 13. marraskuuta Suomessa vietetään Nenäpäivää. Silloin Uusi sukupolvi -ohjelmassa käsitellään muun muassa liikenneturvallisuutta ja koronavirusta.

 

”Jatkuvuus on taattu”

 

SNTV:n on tarkoitus kehittyä Suomen Yleisradion kaltaiseksi julkisen palvelun mediataloksi. Abdi Musse uskoo, että paremmat lastenohjelmat ovat tulleet jäädäkseen. Uusi viestintäministeri Osman Abokor Dubbe on myös sanonut, että lastenohjelmat ovat tärkeitä.

 

”Jatkuvuus on taattu”, Abdi Musse sanoo. ”Somaliassa on sitä paitsi paljon enemmän lapsia ja nuoria kuin aikuisia ja vanhuksia.”

 

SNTV:n lähetyksiä seurataan satelliitin ja netin välityksellä ympäri maailmaa. Abdi Mussen poikakin sanoi äskettäin nähneensä ensimmäistä kertaa lapsen toimittajana Somalian televisiossa.

 

Samoja lähetyksiä Abdi seuraa etäältä nyt itsekin, sillä hanke jatkuu ainakin ensi vuoden ajan.

 

”Nyt me seuraamme Suomesta käsin, miten ohjelmat paranevat koulutusten jälkeen ja miten koulutusten opit menevät toteutukseen. Sitten tehdään taas uusia parannuksia.”

 

Esa Salminen
Kirjoittaja työskentelee viestinnän asiantuntijana Vikes-säätiössä

 

 

Ryhmä nuoria aikuisia pöydän ääressä kokoushuoneessa katsomassa diaesitystä

 

Osallistuin Impact Academyyn syksyllä 2019. Impact Academyyn hakiessa olin vähän hukassa sen suhteen, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Viimeistelin gradua ja ajattelin siirtymistä työelämään, mutta en tiennyt vielä, minkä aihealueiden parissa haluaisin tehdä töitä. Toivoinkin Impact Academyyn osallistumisen selventävän omaa suuntaa ja tutustuttavan käytännössä vaikuttamisen tapoihin. Vaikka olin opiskellut yhteiskuntatieteitä, tunsin vaikuttamisen maailmaa lähinnä teoreettisesti.

 

Syksyn aikana osallistuin monenlaisiin tapaamisiin, jotka oli järjestetty syksyn osallistujien mielenkiintoa vastaavaksi. Silmiä avaavaa oli mennä mukaan myös niihin tapaamisiin, joita ei itse alun perin pitänyt omaa alaa vastaavana. Samalla myös ajatukset mahdollisista työtehtävistä ja siitä, mihin omalla koulutuksella pystyy, laajenivat. Tärkeä osa Impact Academya on myös vapaaehtoistoiminta, jonka ansiosta pääsin mukaan suunnittelemaan Suomen Somalia-verkoston uuden kehitysyhteistyöhankkeen hankehakemusta.

 

Muistan vieläkin mentoroinnin ja unelmatyöpajan oivallukset esimerkiksi siitä, että jokainen tekee vaikuttamistyötä omalla tavallaan. Mentoroinnin aikana oppi myös, että jokaisella on oma polkunsa siihen, mitä haluaa tehdä. Vaikka ei aluksi tietäisi mihin suuntaan on menossa, se voi tarkentua myös matkan aikana. Tärkeintä on tehdä sitä, mistä pitää, ja mikä tuntuu sillä hetkellä oikealta. Impact Academyn ryhmähenki tuki uusien oivallusten tekemistä ja avointa keskustelua tapaamiskerroilla.

 

Kaiken kaikkiaan Impact Academy toi oivalluksia juuri niillä alueilla, joiden takia olin hakenut mukaan alun perin. Niin sanottu oma suunta selkeni vähitellen ja opin sanoittamaan tarkemmin omia mielenkiinnon kohteita ja osaamista. Ymmärrys käytännön tavoista vaikuttaa kasvoi ja tästä on ollut hyötyä esimerkiksi muissa vapaaehtoistöissä ja niiden suunnittelussa myös Impact Academyn jälkeen. Suosittelen kaikille lämpimästi Impact Acdemyyn hakemista!

 

Anna Veirto
Kirjoittaja osallistui Impact Academyyn syksyllä 2019.

 

 

Kolme ihmistä istuu penkillä ja katsoo seinällä olevia kuvia monista erinäköisistä ihmisistä.

 

Rituaalit, ihmissuhteet ja rajoitukset. Näitä painottaa kirjailija Taiye Selasi kuvaillessaan TedTalk-videollaan ihmisen minuuden ulottuvuuksia, joiden kautta saamme paremman käsityksen yksilön tarinasta kuin sitomalla sen tiukasti kotimaakäsitteeseen. ”Mistä olet kotoisin?” onkin kysymyksenä mielenkiintoinen. Kuten Taiye Selasi arvioi, tämän kysymyksen taustalla voivat olla mitä erilaisemmat motiivit. Joku voi olla vilpittömän utelias ymmärtämään paremmin toisia kulttuureita, toinen taas arvioi sinua sen perusteella, minkä kerrot kotimaaksesi. Onkin hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä vastaus tähän kysymykseen tuo kuulijalleen.  

 

”Mistä olet kotoisin?” -kysymyksen taustalla vaikuttavat oletukset tuovat omat piirteensä kommunikaatiotilanteeseen. Jos haluaa aidosti kuulla, mistä olen kotoisin, tulisi suomalaisen kotikaupunkini kelvata vastaukseksi. Voisin lisätä lähisukuni tulevan Itä-Suomesta, Savosta ja Etelä-Karjalasta. Jos kertoisin vain nämä enkä enempää, kuulija voisi tyytyä siihen. Pitäisikin olla kertojasta kiinni, kuinka haluaa tuoda itseään esiin; mikä on luonteva tapa korostaa minuutta.  

 

Monesti kerron myös toisen vanhempani kotimaan, sillä se on aukottomasti osa identiteettiäni ja elämäntarinaaniOlen kuitenkin huomannut, että tämä lisäys toimii usein muullakin tavoin kuin vain mielenkiintoisena anekdoottina itsestäniTuntuu, että käytän sitä joskus ”selityksenä, jota kuvittelen kuulijan kaivanneen kysymykselleen. Tämän huomaa siitä, kuinka monta kertaa elämässäni olen muotoillut lauseen: ”Olen Suomesta, mutta minun (toinen vanhempani) on kotoisin…  

 

Jos kysymme kotimaasta vain saadaksemme selvyyden toisen ulkonäöstä, olemme toimineet korostamalla stereotyyppisiä käsityksiä siitä, minkälaisilta tiettyjen kansalaisuuksien edustajien tulisi näyttää. Jos taas kysymme uskoen saavamme hyvän kuvan toisen identiteetistä, jäämme melko ohuiden mielikuvien varaan. Ja tästähän monet ovat aidosti kiinnostuneita kotimaasta kysyessään – ehkäpä holettavat saavansa kattavan yleiskuvan siitä, minkälaisista kulttuurisista, sosiaalisista ja maantieteellisistä kokemuksista toisen identiteetti on punoutunut. Tähän tulisi lisätä, että on mahdollisesti punoutunut – monien muiden vuosien myötä kertyneiden rituaalien ja ihmissuhteiden sekä rajoitteiden myötä. 

 

Mahdollisuus onkin hyvä pitää mielessä. Joku voi olla syntyjään vaalea suomalainen, kuten muuan ystäväni on. Hän on kuitenkin vanhempiensa töiden vuoksi asunut valtaosan lapsuudestaan eri maissa. Hänen lapsuudenkokemuksensa määrittivät sen, mikä hänelle oli normaalia. Hän esimerkiksi oppi englannin niin hyvin, että kokee sen usein itselleen mukavammaksi asiointi-kieleksi kuin suomen. Jos kysyy, mistä hän on kotoisin ja tyytyy vastaukseen Suomesta hänen synnyinmaanaan, jää hyvin vaillinainen käsitysiitä, minkälaisista palasista hänen kokemusmaailmansa ja minäkuvansa rakentuvat. 

 

Paikallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemus identiteetin rakentajana 

 

On hyvä arvioida, millaisissa tilanteissa kysyy toisen kotimaata ja mitä oikeastaan vastaukselta odottaa. Vahvistaako toiminnallaan kenties kulttuurisia stereotypioita? Minulta on esimerkiksi udeltu ”juuriani” tilanteessa, johon en kokenut kysymyksen sopivan. Olin tullut kuulemaan eräästä työpaikasta, mutta heti kahvipöydän ääreen istuttuamme huomion keskipisteenä olikin ulkonäköni. Muistan tilanteen tuntuneen kiusalliselta, sillä olin varautunut aloittamaan keskustelun työnkuvasta ja siihen liittyvistä käytännön asioista. Kiusallisuuden tunne liittyi siihen, että ”tavallisesta suomalaisesta” poikkeavaa ulkonäköäni korostettiin heti kättelyssä, vaikkei se millään tavalla liittynyt käsitteillä olevaan asiaan. 

 

Toisen kotimaasta kysyminen voi toki joissain tapauksissa olla aivan luonteva keskustelunavaus, kuten vaikkapa kulttuurienvälistä vaihtoa painottavissa tapahtumissa. Jos on aidosti kiinnostunut kuulemaan, millaisesta taustasta toinen tulee, voisi kuitenkin vielä Taiye Selasin tavoin jatkaa kysyen: ”Where are you a local?” Toisin sanoen, millaisissa paikoissa ja tilanteissa ihminen tuntee olonsa kotoisaksi. Mitkä ovat ne rituaalit ja ihmissuhteet, joista ihmisen sydämeen syttyy kodin lämmöstä viestivä voimakas yhteenkuuluvuuden tunne? Voisi esimerkiksi kysyä, minkälainen elämäntapa on toiselle kodinomaisella tavalla tuttuOliko lapsuudessa enemmän luonnonrauhaa vai kaupungin hälinää? Millä kielellä hänen on luontevinta keskustella? Minkälaiset hajut ja maut keittiössä synnyttävät kodin kaipuun? Missä maailmankolkissa – ei vain maissa, vaan tietyissä paikoissa, kuten kaupungeissa tai kylissä – hän sulautuu ympäristöönsä uiden kuin kala vedessä? Toisaalta ei ole varmaatunteeko joku oloaan täysin kotoisaksi siellä, mistä löytyvät omat niin kutsutut kotimaajuuret. Tähän liittyy rajoitteiden ulottuvuus. Mitkä ovat estäneet tai juuri nyt estävät yksilöä olemasta täysin kotonaan? Taustalla voivat olla esimerkiksi rakenteellinen rasismi, ahdasrajaiset sosiaaliset roolit tai syrjivä politiikka, joka estää tiettyjä ihmisryhmiä toteuttamasta heille kuuluvia ihmisoikeuksia.  

 

Näitä ei tietenkään ensi tapaamisella tarvitse udella ja kertoa vastoin tahtoa, mutta kysymykset osoittavat, kuinka ahdasrajainen valtion käsite voi olla toisen taustaa ja identiteettiä kuvailtaessa. Kotimaa voi kertoa paljon, mutta paljon se voi myös jättää sanomatta. Mihmiset olemme eläneet tällä planeetalla kauan ennen modernin kansallisvaltion syntyä. Kuten Taiye Selasi ilmaisee, kokemukset tekevät meille kodinpainottamalla paikallisuuden tunnetta ja yhteenkuuluvuuden kokemuksia pelkän synnyinmaasijaan opimme paremmin ymmärtämään toisiamme. 

 

-Tanja 

 Kirjoittaja opiskelee globalisaatiota käsitteleviä kysymyksiä Tampereen yliopistolla. Hän osallistuu Suomen Somalia-verkoston Impact Academyyn keväällä 2020. 

 

 

 

 

Suomen Somalia-verkosto toteutti syksyn 2019 aikana keskustelutilaisuuksista ja haastatteluista koostuneen Dialogiprosessi-hankkeen. Sen tarkoituksena oli tuoda diasporien jäseniä yhteen ja kartoittaa heidän näkemyksiään diasporien mahdollisuuksista osallistua taustamaidensa rauhan rakentamiseen ja jälleenrakennukseen. Hanke keskittyi Suomen afgaani-, somali-, irakilais- ja syyrialaisdiasporaan, ja sen rahoittajana toimi Euroopan turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto.  

 

Hankkeen puitteissa järjestettiin sekä keskustelutilaisuus afgaanidiasporan nuorten vaikutusmahdollisuuksiin liittyen että Suomen irakilaista ja syyrialaista diasporaan (mukaan luettuna kurdit) käsittelevä keskustelutilaisuus. Lisäksi hanke oli osana suurempaa Euroopan somalidiasporalle suunnattua EUROSOM 2019 –foorumia, jossa keskusteltiin muun muassa diasporaan liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista, naisista muutoksentekijöinä ja nuorten roolista diasporassa. Suomen Somalia-verkoston osana Dialogiprosessia laatima kirjallinen selvityksen Sillanrakentajat – diasporan rooli Somalian ja Afrikan sarven kehityksessä tuloksia esiteltiin EUROSOM:n aikana. Selvitys on luettavissa ja ladattavissa maksutta täällä. 

 

Yleisön jäsen esittää kysymyksen paneelikeskustelijoille
Paneelikeskustelu EUROSOM 2019 -foorumissa. Kuva: Juke Luoma.

 

Keskustelutilaisuudet ja seminaarit olivat antoisia, ja niissä nousivat esille diasporan vastuut niin taustamaata kuin asuinmaatakin kohtaan. 28.10.2019 järjestetyssä Afganistan, nuoret ja vaikuttaminen -keskustelutilaisuudessa korostettiin diasporan vastuuta Afganistanin jälleenrakentamisesta. Diasporan nuorten taitoja pidettiin suuressa arvossa, samaten kuin suomalaista koulutusjärjestelmää, jonka mallin viemisestä Afganistaniin keskusteltiin. Huoli turvallisuustilanteesta nousi kuitenkin esille, ja osa puhujista koki, että maassa tulisi ensin olla rauhallisempaa ennen kuin diasporan nuorten lähtö jälleenrakennustyöhön voi tuottaa hedelmää. Asekaupasta ja sen tyrehdyttämisestä puhuttiin jo heti tilaisuuden alussa ja eräs henkilö painotti, että diasporan edustajien tulisi painostaa ulkovaltoja lopettamaan asekauppa sodan osapuolille.  

 

Yleisöä keskustelutilaisuudessa. Nainen puhuu huoneen etuosassa.
Afganistan, nuoret ja vaikuttaminen -keskustelutilaisuudessa pohdittiin diasporan roolia Afganistanin jälleenrakentamisessa. 

 

Kaikissa tilaisuuksissa keskusteltiin myös diasporan edustajienerityisesti Suomessa kasvaneiden diasporanuorten, identiteeteistä ja haastavasta asemasta kahden kulttuurin parissa. Tämä oli erityisesti somalidiasporaa puhuttava aihe. Keskustelussa kuvattiin tilanne, jossa somalidiasporan nuoria ei pidetä Suomessa suomalaisina, vaikka he olisivat siellä syntyneet ja kasvaneet, eikä Somaliassa somaleina. Eräs nuori puhuja kiteytti kuitenkin, että hänen mielestään hänen suomalaisuutensa ja somaliuutensa ovat ennen kaikkea rikkaus. Somalidiasporasta puhuttaessa nuoressa sukupolvessa nähtiin yleensäkin paljon toivoa, sillä Suomessa kasvaneet nuoret eivät kanna samaa taakkaa kuin sotaa paenneet vanhempansa.  

 

Kaikissa diasporakeskusteluissa tuli jollakin tapaa esille, etteivät diasporat ole niin homogeenisiä ja yhtenäisiä ryhmittymiä kuin kantaväestö usein luulee. Irakilaista ja syyrialaista diasporaa käsittelevässä tilaisuudessa huomautettiin, että joskus diasporan jäseniä yhdistää ennemmin elämäntilanne ja kohtelu Suomessa kuin lähtömaan kansalaisuus tai yhteinen kieli. Työ- ja kouluttautumismahdollisuuksien parantamista korostettiin. EUROSOM:ssa pyrkimys diasporan yhtenäisyyteen ja yhteistyöhön tuli kuitenkin vahvasti esille, vaikka tekemistä siihen liittyen riittää. Suomen Somalia-verkosto voi olla iloinen siitä, että se edistää juuri tätä päämäärää tuomalla yhteen eri diasporatoimijoita Suomessa ja diaspora- sekä paikallisia toimijoita Somaliassa. 

 

Katri Olkkonen 

Kirjoittaja toimi Dialogiprosessi-hankkeessa vapaaehtoisena

 

 

 

 

Yksi mies ja kaksi naista istuu pöydän ääressä
Paneelikeskustelijoita EUROSOM 2019 -tapahtumassa. Kuva: Juke Luoma.

”Voimme olla jostain eri mieltä ja silti tehdä töitä yhdessä.” Näin todettiin EUROSOM 2019-foorumissa, joka toi yhteen somalidiasporan edustajia eri Euroopan maista ja suomensomalien parissa työskenteleviä toimijoita. EUROSOM-seminaaritapahtuma järjestettiin 29.–30.11.2019 Helsingissä, ja se piti sisällään diasporan edustajien puheenvuoroja, paneelikeskusteluja, työpajoja ja somalialaisen iltajuhlan. Lisäksi lauantaina järjestettiin yhteistyössä Viestintä- ja kehityssäätiön kanssa somalinkielinen tv-debatti, joka on saanut sosiaalisen median kautta satoja tuhansia katsojia. Seminaarikeskusteluissa puhuttivat muun muassa diasporan yhtenäisyyden tarve, diasporan nuorten vahvuudet ja heidän kohtaamansa haasteet, somalinaiset muutoksentekijöinä sekä diasporan ja Somalian paikallisen väestön väliset suhteet. Myös asuinmaiden työmarkkinoista sekä taiteen, kielen ja kulttuurin roolista Somalian rauhanrakentamisessa puhuttiin. 

 

Jo ensimmäisissä keskusteluissa nousi esille diasporan yhtenäisyyden tarve.  Osallistujia puhutti erityisesti klaaneihin liittyvä problematiikka diasporan keskuudessa. Diasporan nuorissa nähtiin paljon toivoa, sillä heille klaanit eivät enää merkitse yhtä paljon kuin vanhemmille sukupolville. Diasporan nuorilla olevaa koulutusta pidettiin suuressa arvossa. Nuoret kohtaavat asuinmaissaan kuitenkin haasteita esimerkiksi rasismiin ja omaan identiteettiin liittyen. Useampi Suomessa asuva puhuja mainitsi, etteivät he ole suomalaisten mielestä suomalaisia eivätkä Somalian somalien mielestä somaleita. Vaikka somalitaustainen nuori olisi syntynyt, kasvanut ja käynyt koulut Suomessa, kantaväestö ei välttämättä pidä häntä suomalaisena. Eräs nuori nainen kertoi tuskailleensa identiteettikysymysten kanssa pitkään mutta päätyneensä lopulta siihen, että muiden mielipiteistä huolimatta hänellä on kaksi kulttuuria ja se on suuri rikkaus. Hän kertoi kokeneensa rasismia ja kiusaamista koulussa, mutta painotti, ettei niiden tulisi estää itseä tavoittelemasta sitä, mitä elämässä tahtoo tai tarvitsee.  

 

Useampi puhuja mainitsi nuoriin liittyen myös roolimallien tärkeyden. Eräs puhuja painotti, että esimerkiksi somalitaustaisten ja hijabia käyttävien naisten näkeminen muun muassa lääkäreinä tai politiikassa on diasporan tytöille todella tärkeää. Kyseiset huomiot tehtiin somalidiasporan naisia muutoksentekijöinä käsittelevässä keskustelussa, joka oli EUROSOM:n eläväisimpiä paneelikeskusteluja. Siinä korostuivat naisten monet roolit ja vastuut. Paneelissa kuultiin esimerkiksi Suomessa asuvaa suurperheen äitiä, joka opiskeli, työskenteli ja kasvatti lapsiaan samaan aikaan.  

 

Diasporan asuinmaissaan kohtaamien haasteiden lisäksi EUROSOM:ssa puhuttiin diasporan Somaliassa kohtaamista haasteista, kuten Somaliassa asuvien paikallisten epäluulosta diasporaa kohtaan. Diasporan ja Somaliassa asuvien suhteesta keskusteltiin kriittisesti, ja eräs puhuja totesi, että paikan päällä asuvat ovat kokeneet paljon hirveyksiä ja voivat kokea diasporan edustajat jopa ulkopuolisena uhkana. Diasporan edustajat ovat voineet olla Somaliasta kauan poissa tai eivät ehkä ole koskaan käyneetkään siellä. Lisäksi diasporan edustajat eivät välttämättä tule Somaliaan jäädäkseen ja voivat – toisin kuin paikalliset palata – toiseen asuinmaahansa, jos tilanne Somaliassa kiristyy. Näiden epäluottamustekijöiden takia diasporan ja paikallisten välisen dialogin tärkeyttä painotettiin, ja eräs puhuja totesi, ettei aloitteen tulisi aina tulla diasporalta, vaan Somaliassa asuvien paikallisten tulisi myös olla dialogiin valmiita ja tehdä aloite. 

 

Kaiken kaikkiaan kahteen seminaaripäiviin mahtui valtavasti asiaa ja antoisia keskusteluja. Yleisö oli aktiivista ja ajatuksia vaihdettiin sekä paneelikeskustelujen yhteydessä että työpajojen muodossa. Päällimmäisenä seminaaripäivistä jäivät mieleen ihmisten omakohtaiset tarinat ja yhteistyön, hyvien roolimallien sekä dialogin tärkeys. Mitä diasporan sisäiseeyhteistyön, ja diasporan ja Somalian paikallisten asukkaiden väliseedialogiin tulee, Suomen Somalia-verkoston kaltaisille toimijoille vaikuttaa olevan tarvetta. 

 

Katri Olkkonen 

Kirjoittaja toimi vapaehtoisena Dialogiprosessi-hankkeessa syksyn 2019 aikana.

 

 

 

 

Bado ry eli Bado on vuodesta 2003 toiminut kansalaisjärjestö, joka auttaa monikulttuurisia nuoria. 

Bado myös järjestää nuorille paljon tapahtumia. Se on nuorisotalo monikulttuurisille nuorille. Bado on myös pitänyt monta kulttuurisia tapahtumia.

 

Badon toiminnat ovat tarkoitettu sekä tytöille, että pojille .Bado on  poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö. Kuka tahansa voi olla jäsen.

Bado etsii syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja auttaa heitä kasvamaan rakentavaksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa.He tekevät  yhteistyötä kiinteästi myös muun muassa poliisin, nuorten

vanhempien, itähelsinkiläisten yrittäjien ja monien erilaisten yhdistysten kanssa. Kävin itse haastattelemassa yritystä näytti siltä että he haluavat nuorille paljon erilaista tekemistä.

 

Fadwa

17-vuotias Abdi tasapainoilee kaveriporukkansa ja perheen odotusten välillä norjalaisessa nuortensarjassa

 

17 – sytten -sarja kertoo 17-vuotiaasta Abdista, joka asuu Oslossa. Hän asuu kotona äitinsä, isoveljensä ja pikkuveljensä kanssa. Abdilla on hyvin läheiset välit isoveljeensä. Hänen paras kaverinsa Emran saa Abdin yleensä hankaluuksiin. Abdi ja hänen kaverinsa viettävät paljon aikaa koripallokentällä ja bileissä. 

 

 

 

 

 

 

Kuvassa keskimmäisenä on päähenkilö Abdi ja muut kuvassa ovat Abdin läheisiä kavereita ja sivuhenkilöitä. Kuva: https://tvguide.vg.no/program/sytten-17 

Sarjan on tehnyt Marte Sunde Härter. Hän on myös Skam-sarjan käsikirjoittaja. Molemmat nuortensarjat kuuluvat Norjan yleisradion tuotantoon. Suomessa sarja on Ylellä katsottavissa. Skam sijoittuu Oslon vauraammalle alueella ja 17 – sytten itään.

Sytten-sarjan tapahtumat sijoittuvat 17 päivälle ja jaksoja on myös yhtä paljon. Sarjan tapahtumapaikka on oslolainen Stovnerin kaupunginosa. Teemana on nuoruus, ystävyys ja vapaus. 

Abdin äidin huoli kasvaa entisestään, kun poliisit tuovat Abdin kotiin hänen jäätyään kiinni kannabiksen hallussapidosta. Abdi haluaa olla äidilleen mieliksi ja kunnioittaa perinteitään, mutta myös nauttia nuoruudestaan ja pitää hauskaa kavereiden kanssa. Koulukaan ei suju Abdilta kauhean hyvin. Hänelle on erittäin haastavaa pitää kaksi hyvin erilaista kulttuuria tasapainossa elämässään. Äiti oli aikaisemmin huolissaan Abdista, koska hän tiesi entuudestaan Abdin käyttävän huumeita, mutta luuli hänen lopettaneen. Abdin äiti vaatii häneltä, että hän kävisi koulussa ja lopettaisi huumeiden käytön. 

Mielestäni sarja on erittäin hyvä ja minä nuorena maahanmuuttajana voin samaistua siihen, koska se on kuvattu nuorten näkökulmasta ja 17 – syttenissä tapahtuu asioita, jotka näkyvät nuorten elämässä, kuten varastelu, huumeiden käyttö ja hankaluuksiin joutuminen poliisin kanssa.

Sarja on hyvin realistinen ja se kertoo nuorten näkökulmasta miten asiat oikeasti ovat. Sarja herätti minussa sellaisen tunteen, että me kaikki elämme samaa elämää, mutta vain eri kodeissa. En itse katso kauheasti sarjoja, mutta tämä oli katsomisen arvoista. Pidin sarjan pituudesta. Se oli lyhyt ja mielenkiinto vain kasvoi jaksojen edetessä. Suosittelen sarjaa muille ja varsinkin nuorille. Sarjasta tehdään myös toinen tuotantokausi. 

 

Safia 

Rakkaus ja haave opiskelusta kannattelevat aavikon paimentolaistyttöä Nura Farahin uutuuskirjassa

 

Toukokuussa ilmestynyt Aurinkotyttö jatkaa Nura Farahin esikoisromaanista Aavikon tyttäret tuttujen hahmojen tarinaa. Esikoisromaani kertoi paimentolaisyhteisössä varttuneen Khadijan tarinan ja Aurinkotytössä seurataan Khadijan vanhinta tytärtä Shamsua, Aurinkotyttöä.

Suomen ensimmäiseksi somalikirjailijaksi tituleerattu Farah käsittelee kirjoissaan tyttöjen ja naisten asemaa somalialaisessa yhteiskunnassa. 1970-luvun Somaliaan sijoittuvassa tarinassa ovat vastakkain nuoren ja määrätietoisen Shamsun toiveet tulevaisuudestaan ja hänen perinteitä arvostavien vanhempiensa näkemykset tyttärensä tulevasta elämästä. 

Shamsu ja hänen ystävänsä haaveilevat ihastuksen kohteistaan ja odottavat tulevaa avioelämää heidän kanssaan. Shamsu vain ei jaa ystäviensä näkemystä siitä, että perintenen vaimon asema olisi tavoittelemisen arvoinen. Hän tuntee myös hämmennystä ja surua siitä, että yksi hänen ystävistään on valmis menemään naimisiin vanhan, varakkaan ja jo entuudestaan useampien vaimojen kanssa naimisissa olevan miehen kanssa pelastaakseen perheensä köyhyydestä. Shamsu myös tarkkailee naisten asemaa yhteisössään ja turhautuu, kun raskaana olevilta naisilta toivotaan aina poikalapsia ja siitä, että naisiin kohdistuvan väkivallan edessä ollaan yhteisössä aivan voimattomia. Kapinallisuus yhteisön odotuksia kohtaan alkaa kyteä Shamsussa.

Aavikon tyttäret -romaanissa merkittävässä osassa ollut runonlausunta pilkahtelee hetkittäin esiin tässäkin tarinassa. Khadija ylistää runoillaan ilon hetkiä aavikon elämässä sekä tuo niillä lohtua vaikeisiin tilanteisiin. Siinä missä aikanaan Khadijalle nuoruudessaan runonlausunta oli intohimo, jonka vuoksi hän oli valmis koettelemaan perinteisen naiselle asetetun roolin rajoja, on sellainen nyt Shamsulle lukemaan oppiminen ja opiskelu.

Ikäväkseen Shamsu saa huomata, että hänen perheessään opiskelua ei nähdä lainkaan tärkeänä toimena vanhimmalle tyttärelle, jonka katsotaan olevan perheelle enemmän hyödyksi kotieläimiä hoitamalla ja tulevaisuudessa jonkun sopivaksi katsotun, arvostetussa asemassa olevan miehen vaimona. Veljet pääsevät kouluun, mutta Shamsu ei. Varsinkin isä vastustaa jyrkästi ajatusta tyttären opiskelusta. Äiti Khadija joutuu alistumaan isän määräyksiin, vaikka hän yhä muistaa omat haaveensa ja kapinallisuutensa nuorena tyttönä ja salaa toivoo tyttärelleen toisenlaista elämää, jotain suurempaa kuin arkista ahertamista aavikolla.

Itsenäistymisen jälkeisenä aikana Somaliassa alettiin pitää tärkeänä opettaa kansaa lukemaan ja valistaa heitä. Kaupungeissa opiskelleet nuoret miehet matkasivat aavikolla asuviin paimentolaisyhteisöihin opettamaan ihmisiä lukutaitokampanjan nimissä. Yksi näistä nuorukaisista on Madar, johon Shamsu rakastuu. He joutuvat tapaamaan toisiaan salaa, mutta salaisten treffien lisäksi suhde tarjoaa Shamsulle myös mahdollisuuden jatkaa salassa opiskelua ja unelman toisenlaisesta tulevaisuudesta kaupungissa. Vanhemmille kuitenkin järjestetty avioliitto on itsestäänselvyys ja he alkavat etsiä omasta mielestään sopivaa sulhasehdokasta vanhimmalle tyttärelleen.

Perinteinen ja moderni elämäntapa asettuvat vastakkain aavikkoleirin ja kaupungin muodossa. Aavikolla eletään perinteiden ja uskonnon sanelemien tapojen mukaan ja elanto saadaan kotieläimistä kuten lampaista ja kameleista. Naisten päivät täyttyvät kotitöistä ja eläimistä huolehtimisesta. Shamsun perhe on yhteisössään arvostettu ja varakas. Toisinaan he matkustavat kaupunkiin tekemään ostoksia, kuten hienoja mekkoja ja koruja, ja Shamsukin pääsee ihmettelemään väenpaljoutta ja jykeviä kivitaloja. Shamsun veli opiskelee lääkäriksi kaupungissa ja kaupunki näyttäytyy opiskelun, edistyksen ja mahdollisuuksien tyyssijana. Toisaalta perinteisien tapojen mukaan elävien perheiden on vaikea hyväksyä varsinkaan kaupungissa asuvien naisten vapaamielistä elämää.

Lopulta Shamsukin päätyy asumaan kaupunkiin, mutta ei lainkaan sellaisissa olosuhteissa, kuin oli toivonut. Vanhempia ja klaanisukulaisia ei lopulta voi uhmata kovinkaan paljoa, mutta elämä kaupungissa tuo Shamsun elämään myös toivonpilkahduksia ja suurta iloa. Shamsun tarina tutustuttaa lukijaansa aavikon paimentolaisyhteisöjen elämään sekä klaanikulttuuriin Somalian lähihistoriassa. Naisten epätasa-arvoinen asema yhteisössään tukahduttaa tarinan naisia, vaikka he löytävätkin tapoja toimia oman tahtonsa ja toiveidensa mukaan. Vaikka Aurinkotytön tarina ei saakaan onnellista loppuaan, se antaa toivoa siitä, että uuden sukupolven naisilla on edeltäjiään enemmän mahdollisuuksia.

Teksti: Kaisa Piirilä

 

 

 

 

Kirjailija Nura Farah 

Kuva: Otava/Dorit Salutskij

Somalia-verkoston kouluvierailut saavat jatkoa!

Vaikka puhe vuoden 2015 pakolaiskriisistä on laantunut, pakolaismäärät maailmalla jatkavat edelleen nousuaan. Samaan aikaan maahanmuuttajataustaiset kohtaavat valtavasti rasismia ja vihapuhetta. Suomessa asuu esimerkiksi noin 20 000 somalitaustaista ihmistä, jotka muodostavat Suomen kolmanneksi suurimman vähemmistöryhmän. Kuitenkin Somalian ja Afrikan sarven kehityskysymykset ja muuttamisen syyt ovat hyvin vieraita suurimmalle osalle suomalaisista. Tietoa ja ymmärrystä pakolaisuudesta ja kehityskysymyksistä tarvitaan entistä enemmän rasismin ja vihapuheen kitkemiseksi.

Suomen Somalia-verkosto on tarttunut haasteeseen levittää tätä äärimmäisen arvokasta tietoa sekä pakolaistausten omia kokemuksia maahanmuutosta ja sen syistä. Pakolaisuus, kestävä kehitys ja Agenda 2030 tulevat tutuiksi nuorille – alakoulusta lukioon ja ammattikouluun – pakolaistaustaisten kouluvierailijoiden henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Nuorisolta tieto taas leviää vanhemmille sukupolville. Somalia-verkosto sai ulkoministeriön myöntämää viestintä- ja globaalikasvatustukea (VGK) vuosina 2019-2020 toteutettavaan kouluvierailuhankkeeseen, joka seuraa vuosina 2017-2018 käynnissä olleen kouluvierailuhankkeen jalanjälkiä entistä ehompana!

Edellinen VGK-hanke painottui kouluvierailuihin peruskouluissa ja lukioissa sekä ajantasaisen ja laadukkaan tiedon jakamiseen Afrikan sarvesta, pakolaisuuden juurisyistä ja kehityskysymyksistä. Koska hankkeelle osoittautui olevan vieläkin laajempaa kysyntää, Somalia-verkosto kumppaneineen päätti jatkaa hanketta ja laajentaa sen kohderyhmää. Ensi syksystä alkaen vierailuja tehdään peruskoulujen ja lukioiden lisäksi ammattikouluissa. Onhan ammattiin opiskelevilla nuorilla yhtäläinen oikeus oppia lisää kestävästä kehityksestä ja pakolaisuudesta kuin lukiota käyvillä ikätovereillaan. Lisäksi toiminta laajenee suomenkielisestä kohderyhmästä ruotsinkielisiin kouluihin. Globaalikasvatus on tärkeää aivan jokaiselle nuorelle, jotta heillä on paremmat eväät toimia globaalissa maailmassa, ymmärtää erilaisia ihmisiä ja pakolaisuuden juurisyitä sekä kasvaa aktiivisiksi kansalaisiksi. Esimerkiksi rasismia ja vihapuhetta ei kitketä pois, jos puolet nuorista rajataan vierailujen ja tiedon levittämisen ulkopuolelle. Nykypäivän nuoret ovat tulevaisuuden päättäjiä ja vaikuttajia!

Kouluvierailuilla oppilaat ovat osallistuneet aktiivisesti keskusteluun ja opetukseen jatkamalla aloitettua tarinaa pienissä ryhmissä! Näin oppilaat pääsivät pohtimaan kehityskysymyksiä yhdessä ja omista näkökulmistaan. Tarinoiden jatkeeksi oppilaat loivat luovia ja erilaisia still-kuvia, jotka jäivätkin hankkeesta parhaiten mieleen verkoston entiselle kouluvierailuhankekoordinaattorille Abdirahim Sufille. Tarinallistamista pidettiin erinomaisena opetusmenetelmänä niin oppilaiden kuin opettajienkin keskuudessa. Niinpä myös jatkohankkeessa tarinallistaminen ja oppilaiden osallistaminen opetukseen jatkuu!

Kouluvierailujen palautteen mukaan kuulijat heräsivät miettimään pakolaisuutta ja kehitysyhteisyötä uusista näkökulmista mustavalkoisen ajattelun sijaan. Kouluvierailijoiden henkilökohtaiset tarinat ja heidän kohtaaminen kosketti nuoria ja antoi nuorille eväitä suvaitsevaan ja kriittiseen ajatteluun globaalissa mittakaavassa. Oppilaat olivat innokkaita kyselemään Sufilta mielenkiintoisia kysymyksiä sekä pakolaisuudesta että Sufin omasta elämästä. Koululaisten palautteesta kävi ilmi, että useat heistä eivät edes tienneet etukäteen, mikä on Afrikan sarvi ja missä se on. Nuoret omien sanojensa mukaan oppivat mitä pakolaisuus on, mikä Somaliassa on ajanut ihmiset pois kotikonnuiltaan sekä miten kannattaisi jatkossa toimia sekä rasismin että pakolaisuuden ehkäisemiksi. Vertailemalla Suomea ja Somaliaa, nuoret näkivät sekä mahdollisuuksia että puutteita molemmissa maissa. Yksi oppilas jopa oppi ”arvostamaan kaikkia ihmisiä”! Koululaisten mielestä vierailujen parasta antia oli kuitenkin kuulla mielenkiintoisia tarinoita kouluvierailijoilta itseltään. Yksi kouluvierailu ei tietenkään pysty tarjoamaan kaikkea mahdollista tietoa nuorille, ja monet olisivatkin halunneet tietää lisää Somaliasta, alueen luonnosta ja kuivuudesta sekä millaista siellä on nyt. Kouluvierailijoiden henkilökohtaiset tarinat jäivät mieleen sekä oppilaille että opettajille. Koululaiset selkeästi tarvitsevat sekä janoavat lisää tietoa pakolaisuudesta, Afrikan sarvesta ja kehityskysymyksistä! Sufille tärkein asia hankekoordinaattorina olikin saada ” mahdollisuus tutustua ja vaikuttaa tuhansiin nuoriin oppilaisiin ympäri Suomea, heidän asenteisiinsa pakolaisia kohtaan ja minäkuvan luomiseen Somaliasta ja ylipäätään Afrikasta.”

Useat maahanmuuttajataustaiset nuoret uskaltautuivat hankkeen ansiosta kysymään omilta vanhemmiltaan heidän pakolaistarinastaan, josta ei ehkä ollut aiemmin puhuttu avoimesti. Nuorille avautui rohkeuden kautta tie penkoa omia juuriaan ja rakentaa omaa identiteettiään. Omien juurien ymmärtäminen ja oman identiteetin rakentaminen onkin äärimmäisen tärkeää. Jokainen yksilö voi kokea olevansa vaikkapa suomalainen, somalialainen, Suomen-somalialainen, eurooppalainen, maailmankansalainen tai kaikki nämä yhtä aikaa. Identiteetti on kuin palapeli, joka täytyy koota omia, itsestä oikealle tuntuvia, arvoja ja toimintatapoja yhdistelemällä.

Opettajat pitivät oppilaiden ja pakolaistaustaisen kouluvierailijan kohtaamista äärimmäisen tärkeänä! Globaalin pakolaisuustilanteen tuominen lähelle teki pakolaisuudesta konkreettisempaa sekä laajensi ymmärrystä ja avarakatseisuutta. Henkilökohtaisten tarinoiden kautta oppilaille konkretisoitui mikä/kuka on pakolainen. Pakolaisuus oli monille oppilaille vain harmaa käsite ennen vierailua ja kohtaamista. Lisäksi tuntien toiminnallisuus sai opettajien mukaan oppilaat ajattelemaa pakolaisuutta ja sen juurisyitä entistä enemmän. Tekemällä ja eläytymällä toisen ihmisen rooliin nuoret toivat pakolaisuuden entistä lähemmäs itseään mielikuvituksen avulla.

Yleisesti kouluissa Afrikka nähdään todella mielenkiintoisena ja uutena alueena oppia lisää – mutta koko Afrikan manner jää vähemmälle huomiolle koulujen opetuksen keskittyessä muualle. Vaikka opettajilla riittäisi tietotaitoa puhua pakolaisuuden juurisyistä ja kehitysyhteistyöstä, useimmat eivät pysty kuvailemaan oppilaille, millaista on olla pakolaisena uudessa kotimaassa. Vaikka pakolaisuus ja muuttoliike on monille nykyään arkipäivää, rakentavaa keskustelua siitä ei ole tarpeeksi yhteiskunnassamme. Muuttoliikkeeseen liittyvän tiedon jakaminen olisi äärimmäisen tärkeää vihapuheen ja rasismin kitkemiseksi.

Tähän kysyntään Suomen Somalia-verkosto pystyy kuitenkin vastaamaan, koska verkostolta ja jäsenjärjestöiltä löytyy valtavasti tietoa jaettavaksi eri ikäisille ja taustaisille kuulijoille. Joten, nyt kaikki opettajat miettimään kouluvierailuja ensi lukuvuodeksi Somalia-verkoston uuden hankkeen merkeissä! Laitetaan hyvä kiertämään, ehkäistään rasismia ja opitaan ymmärtämään paremmin toisia ihmisiä. Meistä jokaisen on heittäydyttävä mukaan luomaan parempaa ja ymmärtäväisempää huomista!

Jenni Porkka