Qaxwoa kauramaidolla – Farhia Omer 

no one leaves home unless

home is the mouth of a shark

you only run for the border

when you see the whole city running as well

— Warsan Shire, Home

Diasporaan kuuluminen alkaa monelle siitä, että koti lakkaa olemasta paikka, jossa voi elää. Isäni kohdalla tämä tapahtui vuonna 1991, kun Somalian sisällissota pakotti hänet monien muiden tavoin Suomeen. Diasporasta on siis mahdotonta puhua tunnistamatta siihen kuuluvaa menetystä.

Jos diaspora kuitenkin nähdään vain menetyksen seurauksena, diasporayhteisöjen olemisen tapoja saatetaan tarkastella sen pohjalta, kuinka paljon lähtöä edeltäneestä elämästä on säilynyt.

Saatamme nauraa sille, miten paikalliset somalidiasporan nuoret sekoittavat kielessään somaliaa ja suomea, miten häissä somalialaiset ja suomalaiset tavat sekoittuvat ja miten adeerit istuvat Itiksen kahviloissa americanot kädessään. Nauru ei välttämättä ole pahantahtoista, mutta voi silti ylläpitää ajatusta siitä, että diasporassa syntynyt tapa elää kulttuuria on jotenkin vajavaista ja huvittavaa. Näissä esimerkeissä näkyy kuitenkin myös toinen mahdollinen tapa ymmärtää diasporaa.

Sekakieliset lauseet, suomalaistuneet häät ja uudenlaiset kohtaamisen paikat eivät välttämättä ole merkkejä somalikulttuurin heikkenemisestä. Ne voivat yhtä hyvin kertoa siitä, että kulttuuri jatkuu ja säilyy elinvoimaisena muuttuneissa oloissa.

Suomessa talvet ovat pitkiä, kylmiä ja pimeitä, kun taas Somaliassa ilmasto on lämmin ympäri vuoden. Suomessa suuri osa arjesta vietetään sisätiloissa, kun taas Somaliassa elämä tapahtuu paljolti ulkona. On siis täysin luonnollista, että somalikulttuuri ei Suomessa näyttäydy täysin samanlaisena kuin Somaliassa. Paikalliset sääolosuhteet ja miljööt eivät kuitenkaan selitä kaikkea. 

Kulttuurin ilmenemismuotoihin vaikuttaa oletettavasti myös se, missä määrin sen näkyminen hyväksytään osaksi yhteistä arkea. 

Somalit ovat koko Suomessa olonsa ajan joutuneet kohtaamaan rasismia. 1990-luvun alussa somalipakolaisten saapuminen herätti Suomessa suurta vastustusta, joka kärjistyi Valkealan vastaanottoasemalle tehtyyn pommi-iskuun. Vaikka pommi-iskut ovat jääneet harvinaisemmiksi, somaleihin kohdistuvat viharikokset eivät ole kadonneet minnekään, kuten poliisin tuoreimmista, vuosia 2023 ja 2024 koskevista rikostilastoista ilmenee.

Jos somalialaisuuden julkinen ilmaiseminen herättää toistuvasti kielteistä huomiota, sitä saatetaan alkaa sovittaa ympäristön oletettuihin reaktioihin. Jotakin voidaan jättää tekemättä, ilmaista hillitymmin tai eri tavalla tai siirtää yksityisiin tiloihin, jotta se ei herättäisi paheksuntaa.

Voisi jopa ajatella, että on lähes ihme, kuinka elinvoimaisena somalikulttuuri on kaikesta huolimatta säilynyt Suomessa. Kyse ei kuitenkaan ole ihmeestä. Me diasporan somalit olemme ottaneet aktiivisen roolin kulttuurimme säilyttämisessä ja sen siirtämisessä seuraaville sukupolville.

Kun aabbo kertoi meille lapsille somalialaisia satuja tai vaati meitä istumaan yhteisen tarjottimen ääreen, hän loi meille lapsuuden, jossa somalialaisuus oli itsestään selvä osa arkea.

Toivon, että voin omalta osaltani edistää somalikulttuurin säilymistä Suomen diasporassa. Teen varmasti somalialaisia juhlia omalla twistilläni, kaadan qaxwoon kauramaitoa ja puhun somalia sekoittaen siihen suomea ja englantia. Silti — tai ehkä juuri siksi — kulttuuri jatkuu.

Farhia Omer on mediaetiikkaan pureutunut valtiotieteen opiskelija, yhteisöaktiivi ja freelance-käsikirjoittaja, jota kiehtoo sanojen voima todellisuuksien todentajana, muokkaajana ja luojana. Hän toimii muun muassa Julkisen Sanan Neuvostossa yleisön edustajana tavoitteenaan tuoda mediakentän kriittiseen tarkasteluun moninaisempia näkökulmia ja laajentaa käsitystä median yleisöstä.

Tämä teksti on toiseksi viimeinen osa #Diasporakesä(lukemista) -blogisarjaa, jota julkaistaan kesä-heinäkuussa 2026. Blogisarja päättää Diaspora pivot -hankkeen, jota toteutettiin Suomen Ulkoministeriön tuella. Lue myös muut blogitekstit täältä.